Kotikunnassani asiat ovat kehittyneet sellaiselle mallille, että koululaisilla on alkanut jälleen etäkoulunkäynnin aika. Viimevuotisesta sulkeutumisesta on edistytty paljon; järjestelyt sujuvat jouhevammin kuin viime keväänä.
Mutta se ruoka. Jotain on koululaisten joka päivä syötävä, ja kunta on päättänyt jakaa koteihin ruokakasseja. Niissä on lounastarpeita koululounaan tilalle viikon ajaksi. Kassi sisälsi muun muassa lihaperunasoselaatikkoa, siskonmakkarakeittoa, uht-maitotölkin, näkkileipää ja mandariinin. Viimeksi mainitut kolme otin vastaan hyvillä mielin, mutta einesruuista koitui murheenkryyni. On harmi heittää ruokaa pois, mutta valitettavasti einesruuat eivät taloudessamme tee kauppaansa. Ilmoitinkin ruokakassikyselyyn jo etukäteen, ettemme ota tarjottuja ruokia. Ensimmäinen kassi jaettiin kuitenkin kaikille oppilaille.
Ruokakassista muistuivat mieleeni opiskeluvuodet. Suomen EU-jäsenyyden alkuaikoina ruoka-apua jaettiin opiskelijoille. Nuukuuksissani tulin minäkin EU:n hätäkassin ottaneeksi, vaikka minullahan tietysti oli kaapit pullollaan kotoa lähetettyjä perunoita, porkkanoita, mehupulloja ja hirvenlihoja. En muista sisältöä tarkkaan, mutta se jäi mieleen, että pakkaus oli hyvä. Siellä oli hyvin säilyviä perusruoka-aineksia, joita useimmat tarvitsevat: esimerkiksi pastaa, jauhoja ja tonnikalaa. Niistä saattoi jokainen loihtia apetta oman kykynsä ja makunsa mukaan.
Valmisruokien ystäviä on varmasti nykyään paljon, kun valikoimaa on runsaasti. Kuitenkin epäilisin, että perusruoka-aineksista olisi monessa kodissa enemmän iloa kuin eineksistä. Jos päivällä ei ehditä keittämään lounasta, ruokatarvikkeista säästyneillä rahoilla jokainen voisi ostaa oppilaalle sellaisen einesannoksen, joka varmasti maistuu.
Lue myös: