• Rottatutkimus paljasti, että puolukkamehun juominen alentaa kohonnutta verenpainetta

    Puolukkamehu esti rotilla matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien ilmentymistä valtimoissa.
    Puolukkamehun vaikutusta tutkittiin rotilla, joista osalla oli geneettisesti korkea verenpaine. LEHTIKUVA / Anne Salomäki
    Puolukkamehun vaikutusta tutkittiin rotilla, joista osalla oli geneettisesti korkea verenpaine. LEHTIKUVA / Anne Salomäki 
    Ruoka
    10.12.201910:55
    STT

    Puolukkamehun juominen voi alentaa kohonnutta verenpainetta, selviää Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta. Mehu voi myös parantaa verisuonten toimintaa.

    Elintarviketieteiden maisteri Anne Kivimäki tutki puolukkamehun vaikutusta rotilla, joista osalla oli geneettisesti korkea verenpaine. Rotille annettiin kylmäpuristettuja puolukka-, karpalo- ja mustaherukkamehuja 8–10 viikon ajan. Mehuista vain puolukan vaikutus oli selkeä: mehu esti matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien ilmentymistä valtimoissa. Mehu ei kuitenkaan estänyt rotalle tyypillistä iän mukaista verenpaineen kohoamista.

    Kivimäki uskoo, että tulosten perusteella voidaan edetä vertaileviin kliinisiin tutkimuksiin terveillä henkilöillä, joiden verenpaine on hieman koholla.

    "Puolukkamehu ei korvaa lääkehoitoa, mutta se on hyvä ravitsemuksellinen lisä", hän sanoo Helsingin yliopiston tiedotteessa..

    Artikkelin aiheet
    Puolukka
    verenpaine
    ravitsemus
    tutkimus
    Helsingin yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset