• Miehekkääksi ja naiselliseksi mielletty ruoka elävät ajassa – professori kertoo, miksi lihansyönnistä tulee useimmiten mieleen mies

    Arkiruoka jää useimmiten pimentoon, kun taas erityisten tilanteiden ruuat jäävät mieleen. Eronteko näkyy myös siinä, miten naiset ja miehet näkyvät ruuanlaittajina.
    Tilaajalle
    Lihansyöntiin yhdistetään sellaisia miehekkäinä pidettyjä ominaisuuksia kuin voimaa, kuvailee ruokakulttuurin professori Taru Lindblom.
    Lihansyöntiin yhdistetään sellaisia miehekkäinä pidettyjä ominaisuuksia kuin voimaa, kuvailee ruokakulttuurin professori Taru Lindblom. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Ruoka
    13.9.202621:00
    Tuovi Mäkipere

    Ruoka on erottamaton osa ihmiskunnan historiaa, mutta ruokaa ja sen merkitystä ihmisille on tutkittu jopa hämmentävän vähän.

    Syy tähän piilee ruuan arkisuudessa, kertoo ruokakulttuurin professori Taru Lindblom Helsingin yliopistosta. Ruoka oli pitkään jotain sellaista, mitä naiset tekivät kodin piirissä, eikä tällaisia arjen askareita pidetty tutkimuksen arvoisena.

    Etenkin aikana ennen sähköllä toimivia kodinkoneita kaikki arjen ruokahuoltoon liittyvä toiminta puuronkeitosta pitopöytään ja leivonnasta säilöntään vaati valtavasti työtunteja, mutta tämä työ jäi katveeseen ja lopputulos, eli ruoka, katosi parempiin suihin eikä jättänyt merkkejä historiankirjoihin.

    Nykyään ruokaa ei pidetä liian vähäarvoisena tutkittavaksi, mutta ruoka ja sukupuoli ovat edelleen nivoutuneet yhteen monin tavoin, Lindblom kuvailee.

    ”Miesten ruokatyönä nähdään edelleen usein grillaamisen ja joulukinkunpaiston kaltaiset, erityiset ruokatilanteet, kun taas arjen makaronilaatikot ovat edelleen usein sitä äitien tekemää ruokaa.”

    Ilmiö näkyy paitsi yksittäisissä kotitalouksissa, myös laajemmassa mittakaavassa. Suurtalouskokit muonittavat päivittäin miljoonia suomalaisia päiväkoti-ikäisistä vanhuksiin, mutta näiden naisvaltaisten alojen työ jää helposti näkymättömiin.

    Koko kansan tuntemat ruokagurut olivat erityisesti television varhaisina vuosikymmeninä lähes yksinomaan miehiä. Muun muassa K-kaupan Väiski ja Jaakko Kolmonen raivasivat tiensä suomalaisten sydämiin.

    ”Miesten ruokatyönä nähdään edelleen usein grillaamisen ja joulukinkunpaiston kaltaiset, erityiset ruokatilanteet, kun taas arjen makaronilaatikot ovat edelleen usein sitä äitien tekemää ruokaa.”

    Taru Lindblom

    Lihaan liittyvän tietämyksen lisäksi lihansyönti on perinteisesti nähty vahvasti sukupuolittuneena, Lindblom kuvailee.

    ”Lihaan yhdistetään sellaisia maskuliinisia ominaisuuksia kuin voimaa.”

    Lindblom lisää, että mielikuvissa asioita on tapana nähdä vastinpareina, minkä vuoksi huoli eläimistä ja ympäristöstä mielletään naiselliseksi.

    Maskuliinisuus ja feminiinisyys kuitenkin elävät ajassa, Lindblom huomauttaa. Miehekkyyteen on mahdollista yhdistää myös sellaisia arvoja kuin järkiperäisyys, minkä vuoksi tietyissä sosioekonomisissa piireissä kasvissyönti tai jopa veganismi voidaan nähdä nimenomaan järjellä eikä tunteella perusteltuna valintana. Pöytään voidaan lyödä esimerkiksi älysormuksen keräämää dataa oman kehon suorituskyvystä ennen ja jälkeen ruokavaliomuutoksen.

    Nykyään miesten on myös aiempia vuosikymmeniä sallitumpaa osoittaa empatiaa ja olla hoivaajina, Lindblom lisää. Kasvissyönnin lisäksi samaan ilmiönippuun sisältyy esimerkiksi vanhempainvapaiden pitämistä ja tunteiden osoittamista.

    ”Lihansyönnin yhdistäminen miehisyyteen on silti sen verran vahvaa, että jos joku sanoo jättävänsä rehut syömättä, mieleen nousee todennäköisesti miehen kuva”, Lindblom kuvailee.

    Professori Taru Lindblom kuvailee, että tietyissä sosioekonomisissa piireissä kasvissyönti voidaan nähdä jopa miehekkään järkiperäisenä valintana.
    Professori Taru Lindblom kuvailee, että tietyissä sosioekonomisissa piireissä kasvissyönti voidaan nähdä jopa miehekkään järkiperäisenä valintana. Kuva: Nikke Kinnunen

    Lihan lisäksi myös tulinen ruoka mielletään todennäköisemmin miehekkääksi kuin naiselliseksi, Lindblom kertoo huomanneensa.

    ”Minua koko asia hieman jopa huvittaa, sillä kovin tuntemani chilinsyöjä on nainen.”

    Chileihin ja tulisuuteen on mahdollista liittää samankaltaisia mielikuvia kuin lihaan, erityisesti voimaa. Lindblom on havainnut, että liha- ja chilituotteiden pakkauksissa käytetään usein myös samaa värimaailmaa, kuten punaista mustalla pohjalla ja särmikkäitä isoja kirjaimia.

    Persoonallisuutta käsittelevässä tutkimuksessa todetaan, että tulisen ruoan mieltymys liittyy osittain elämyshakuisuuteen. Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa tutkijat huomauttavat, että persoonallisuustekijät selittävät mieltymystä paremmin kuin pelkkä sukupuoli. Tulisen aterian miellyttävyys on voimakkaasti yhteydessä elämyshakuisuuteen ja kohtalaisesti yhteydessä palkkioherkkyyteen.

    Lisää aiheesta
    • Carola Hakola (vas.) ja Rebekka Baer näyttelevät uudessa Häräntappoase-televisiosarjassa Allua ja Kerttua. Häräntappoase on nähtävissä Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelussa.

      Häräntappoase päivitettiin 2020-luvulle – "Miehekkyys korostuu nyt ihan eri tavalla, kun päähenkilö on joku muu kuin poika"

    • Lapsuuden kosketus maatalouteen on nostanut Luoman arvostusta kotimaiseen ruokaan. Hän valitsee lautaselleen sekä kasvipohjaisia että liha- ja kalatuotteita.

      Ruoka | Mitä tapahtuu, kun lapset saavat poimia kasviksen tai hedelmän ostoskoriin? Suvi Luoman perheessä niin tehdään aina, ja siitä syntyy yllättäviäkin makuja

    • Hyödynnä herkulliset varastojuurekset ruoanlaitossa.

      Ruoka | Neljä edullista ja herkullista ruokaa juureksista: Kokeile ja ihastu

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ruoka
    sukupuoli
    lihansyönti
    kasvissyönti
    ruokakulttuuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle