• MTK:n Sahi: kansantalous häviää kouluruokaruletissa

    Aterioija saa harvoin tietää, minkä maalaista ruokaa julkisissa laitoskeittiöissä on tarjolla.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Ruoka
    30.9.201513:00
    MT toimitus

    Suomalaiset syövät vuosittain noin 900 miljoonaa ateriaa kodin ulkopuolella. Näistä lähes puolet tarjotaan julkisissa ruokapalveluissa. Maataloustuottajien keskusliitto MTK on huolissaan, että julkisissa laitoskeittiöissä kotimaisen ruuan osuus on selvästi pienempi kuin kotona kokattaessa.

    Tarjotaanko suomalaiskouluissa huonoa ruokaa, MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi?

    "Suomalaisissa kouluissa syötetään sellaista ulkomaalaista ruokaa, jonka tuotantoehdot eivät vastaa kotimaista tuotantoa koskevia vaatimuksia. Esimerkiksi saksalaisen sianlihan tuotantotapa ei ole Suomessa hyväksyttävää, koska sikäläisillä sikatiloille sian häntien typistäminen on normaali käytäntö. Tästä syystä suomalaiset tuotantotilat ovat jonkin verran saksalaisia suuremmat."

    Miksi suomalaiset julkiset keittiöt ostavat ulkomaalaista ruokaa?

    "Siellä on varmasti tietämättömyyttä tämän kaltaisista tuotannontekijöistä. Hintakin ohjaa liikaa. Julkisella puolella halutaan ostaa halvalla."

    Onko ulkomainen ruoka oikeasti kotimaista huonompaa?

    "Ei voi sanoa, että se olisi turvatonta. Ei siitä varmasti mitään terveydellistä ongelmaa aiheudu.Mutta kun suomalaisilla verovaroilla hankitaan elintarvikkeita, lähtökohtana pitäisi olla hankkia sellaista ruokaa, joka vastaa suomalaisia tuotantovaatimuksia."

    Tietävätkö ateriapalvelut ruuan alkuperän?

    "Eivät tiedä. Ainakaan kuluttaja eli loppukäyttäjä ei saa tietää, minkä maalaista ruoka alkuperältään on. Varsinkin suurissa hankintayksiköissä ruoka jaetaan ketjussa edelleen alaspäin, joten alkuperätieto tahtoo siellä matkalla hävitä. Totta kai he, jotka hankintapäätökset tekevät, tietävät mistä ruoka on tulossa."

    Miksi he eivät kerro tietojaan eteenpäin?

    "He eivät välitä jakaa tietoa, koska siihen ei ole mitään pakottavia velvoitteita."

    Pitisikö lakeja tiukentaa?

    "Minun mielestäni olisi hyvä käytäntö, että julkisten ruokapalveluiden johtajat velvoitettaisiin kertomaan ruuan alkuperä."

    Kuka tässä ruokaruletissa häviää?

    "Tällä hetkellä häviää kansantalous. Jos kotimaisten elintarvikkeiden käyttöä julkisissa ruokapalveluissa lisättäisiin, ruuan tuonti vähenisi, mutta kotimainen tuotanto ja työpaikat lisääntyisivät."

    Artikkelin aiheet
    kotimainen ruoka
    julkiset ruokapalvelut
    ruuan alkuperä
    kouluruokailu
    kansantalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta