• Hunajan kulutus lisääntynyt reilusti: Jokainen suomalainen käyttää hunajaa keskimäärin yli 740 grammaa

    Kotimaisen sadon suuruus on tärkeä vuosittaiseen kulutukseen vaikuttava tekijä.
    Kulutuslukuun lasketaan mukaan sekä kotimainen että ulkomainen hunaja, ja lisäksi myös elintarviketeollisuuden käyttämä hunaja.
    Kulutuslukuun lasketaan mukaan sekä kotimainen että ulkomainen hunaja, ja lisäksi myös elintarviketeollisuuden käyttämä hunaja. 
    Ruoka
    18.12.201819:53
    Matti Tuominen

    Suomen Mehiläishoitajain Liitto kertoo, että hunajaa kulutettiin viime satokaudella ennätysmäärä eli reilut 740 grammaa jokaista suomalaista kohti. Aiempi hunajan kulutuksen huippulukema on vuodelta 2016, jolloin suomalaiset lusikoivat hunajaa 700 grammaa suuta kohti.

    Mehiläishoitajat huomauttavat, että hunajan kulutukseen vaikuttaa merkittävästi kulloinkin saatava kotimainen hunajasato. Tänä vuonna kotimaista hunajaa saatiin reilut 2,6 miljoonaa kiloa. Keskisato mehiläispesää kohti oli reilut 47 kiloa, kun pitkän aikavälin keskiarvo on noin 40 kiloa.

    Kulutuslukuun lasketaan mukaan sekä kotimainen että ulkomainen hunaja, ja lisäksi myös elintarviketeollisuuden käyttämä hunaja. Yhteensä hunajaa kului Suomessa viime satokaudella yli neljä miljoonaa kiloa.

    ”Hunajan kulutuksen kasvuun vaikuttaa varmasti yleinen tietoisuuden lisääntyminen mehiläispölytyksen ja yleensä pölyttäjien tärkeydestä. Suomalaiset ovat myös entistä tietoisempia ruuan alkuperästä ja siitä, miten tuotanto vaikuttaa ympäristöön. Lähihunajahan on pölytyshyödyn ja pienen hiilijalanjälkensä vuoksi ympäristön kannalta hyvä valinta. Hunajalla makeuttaminen sopii myös terveysajatteluun hyvin”, Suomen Mehiläishoitajien Liiton puheenjohtaja Hannu Luukinen kommentoi tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    hunaja
    mehiläishoito
    kulutus
    Suomi
    ympäristövaikutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta