• Suomalainen syö vuodessa 12 kiloa tomaatteja – suosikki sai nyt nimikkovuoden

    Kaikista suomalaisten syömistä tomaateista kotimaisia on noin 60 prosenttia.
    Erikoisuudet kuten terttutomaatti kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta.
    Erikoisuudet kuten terttutomaatti kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    15.8.202110:00
    Maija Ala-Siurua

    Tomaatti on vuoden vihannes 2022 ja ihan syystä. Jokainen meistä popsii niitä noin 12 kiloa vuodessa ja tomaatti onkin yksi suosituimmista kasvihuonevihanneksista. Syömistämme tomaateista noin 60 prosenttia on kotimaisia, kertovat tiedotteessaan Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset, jotka tekevät valinnan vuoden vihannekseksi.

    Suomalaisissa kasvihuoneissa kypsyy vuodessa noin 40 miljoonaa kiloa tomaatteja.

    Kotimaisten tomaattien pääsatokausi on huhtikuusta lokakuuhun, mutta kotimaisia tomaatteja on saatavilla kesät talvet. Ympärivuoden niitä kasvatetaan noin 40 viljelmällä. Kaikista tomaattien hallussa olevista noin 100 hehtaarista kolmisenkymmentä on viljelyssä läpi vuoden, selviää Kauppapuutarhaliiton keräämistä tiedoista.

    Tärkein suomalaisten tomaattien tuotantoalue on Närpiö Pohjanmaalla. Sieltä tulee noin 70 prosenttia koko maan tomaateista. Tuontitomaatit ovat lähtöisin pääasiassa Espanjasta, Hollannista ja Puolasta.

    Perinteinen pyöreä on tomaattien klassikko, mutta erikoisemmat kuten kirsikka-, luumu- ja miniluumutomaatti ovat vuosi vuodelta sinnikkäästi pyrkineet kuluttajien suosioon. Nyt erikoistomaateilla on hallussaan 15 prosentin osuus kulutuksesta.

    Vuoden 2022 lisäksi on jo vuoden 2023 vihannekseksi porkkanat ja vuoden 2024 basilikat.

    Tuorekäytön lisäksi teollisuustomaatti on maailman eniten viljellyin vihannes, tiedotteessa kerrotaan. Erityisen paljon sitä kasvatetaan Pohjois-Afrikassa, Kanariansaarilla ja eteläisen Euroopan maissa. Myös Väli-Amerikka ja Yhdysvaltojen eteläosat ovat tärkeitä teollisuustomaatin viljelyalueita, tiedotteessa kerrotaan.

    Lue myös:

    Säilytätkö sinäkin tomaatit väärin? Asiantuntija kertoo, mikä on oikea tapa

    Vihannesten, marjojen ja hedelmien sato jäi 311 miljoonaan kiloon, yksi kasvis ylsi tuotantoennätykseen – kuuma koronavuosi 2020 haastoi puutarha-alan

    Reseptejä:

    Mausteinen tomaattikeitto

    Tuoretomaattiketsuppi

    Artikkelin aiheet
    tomaatti
    kotimaiset vihannekset
    vuoden vihannes
    Puutarhaliitto
    Närpiö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta