Kotimainen palasokeri oli vielä vuosituhannen vaiheessa sydämen asia. Kuva: Jaana Kankaanpää
Suomalaiset luopuivat taistelutta siitä, mitä tulipalo tai EU eivät saaneet vietyä
Suomalaisen palasokerin kohtalona on jäädä palaksi menneisyyttä. Ennen niin tärkeän sokeripalan katoaminen ei enää herätä suuria tunteita.Tilaajalle
Sokerikko löytyy enää harvasta kahvipöydästä, ja löytyessäänkin se on usein enää pelkkä koriste. Kuva: Jaana KankaanpääLoppukesästä 2002 Suomessa elettiin jänniä aikoja.
Vilkkaimman marjansäilömiskauden alussa Suomen Sokerin Kantvikin tehtaalla syttyi tulipalo, joka pysäytti raakasokerin puhdistaminen ja sokerituotteiden pakkaamisen joksikin aikaa.
Pikkupojan mielessä kriisi kulminoitui sokeripaloihin.
Tuolloin sokeripaloja vielä käytettiin viljalti kahvissa, meilläkin kotona Kiuruvedellä.
Palasokeri ei kaupoista loppunut, mutta tutun Sirkku-sokerin sijaan hyllyistä löytyi vain rakenteeltaan erilaisia pikkupaloja, joiden ainakin puhuttiin olevan tanskalaisia.
Tuontipaloihin suhtauduttiin penseästi: Niitähän piti laittaa kuppiin kaksi yhden sijasta!
Sokerin myös koettiin maistuvan erilaiselta. Itsekin maistoin uudenlaista palaa. Makueroa en muista.
Kahvinjuojat sen sijaan olivat tyytymättömiä. Monet päivittelivät, että jos ei tuttu sokeri pian palaa, pitää sokeripala jättää kupista pois.
Tulen vahingot korjattiin tehtaalla suhteellisen pian, ja paluu vanhaan onnistui.
Huoli kotimaisen kahvinmakeuttajan jatkosta toistui reilut viisi vuotta myöhemmin. EU-maatalousministerit sopivat sokerintuotannon vähentämisestä. Se toi epävarmuuden Suomen ainoan sokeria valmistavan Säkylän tehtaan jatkosta.
Ilman Säkylässä tehtyä raakasokeria ei Kantvikin sokerinpuhdistamollakaan tehtäisi ja pakattaisi kotimaisia sokeripaloja.
Kahvipöydässä manattiin tuolloinkin: tanskalaiseen sokeriin ei alistuta!
Vuodenvaihteessa 2007–2008 alettiin saada varmuutta siitä, että sokerin tuotanto Suomessa jatkuisi taas. Kotimainen palasokerikin säilyi hyllyssä, mutta alkoi silti kadota kupeista.
Kotimainen palasokeri on tähän asti säilynyt kaupan hyllyssä, mutta kadonnut kahvikupeista.
Nuoriso oppi juomaan kahvin makeuttamatta, tai ainakin palasokerista siirryttiin siirappeihin tai hienoon sokeriin. Monissa kahvimaitovalmisteissa sokeria on riittämiin jo omasta takaa.
Vanhempi polvi taas on siirtynyt yhä useammin terveyssyistä hermesetakseen. Harvaan kahvipöytään sokeripaloja enää katetaankaan.
Tanskalaissokeripaloihin alistumisen sijaan suomalaiset ovat tyytyneet juomaan kahvinsa kokonaan ilman. Kuva: Jaana KankaanpääItse ostin oman kotitalouteni ensimmäisen ja ainoa laatikollisen Sirkku-paloja muuttaessani pääkaupunkiin noin kymmenen vuotta sitten. Laatikko jäi kaapin pohjalle, kunnes keksin käyttää sokeripaloja lieden puhdistamiseen.
Viimeiset palat kuluivat tässä käytössä toissa talvena. Toista laatikkoa en ajatellut ostaa, ainakaan ennen kuin nyt.
Sokerintuotanto Suomessa jatkuu, mutta paloja kotimaisesta sokerista ei tulevaisuudessa enää tehdä. Jatkossa ne tuodaan muualta.
Helmikuun lopulla nykyisin saksalaisomisteinen Suomen Sokeri pudotti uutisen: Kantvikissa aloitetaan muutosneuvottelut.
Kuukautta myöhemmin selvisi, että se lopettaa palasokerin valmistuksen Suomessa. Ei palon vuoksi, ei EU:n seurauksena, vaan kysynnän hiljennyttyä.
Sokerintuotanto Suomessa jatkuu, mutta paloja kotimaisesta sokerista ei tulevaisuudessa enää tehdä. Jatkossa ne tuodaan muualta.
Kansansurua ei enää seurannut. Kahvipöytien manausta ei kuulu. Uutinen lienee mennyt monelta tyystin ohi.
Tanskalaissokeripaloihin alistumisen sijaan suomalaiset ovat tyytyneet juomaan kahvinsa kokonaan ilman.
Suomalaisten Sirkku- ja Pulmu-palojen kohtaloksi jäi jäädä paloiksi menneisyyttä. Pitäisiköhän yksi laatikko ostaa vielä keräilymielessä varastoon?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
