• Vantaan koululaiset juovat ruotsalaista maitoa

    Kaksi kolmannesta kouluissa ja päiväkodeissa tarjottavasta maidosta on nyt tuotettu länsinaapurissa. Vantaan kaupunki vaihtoi vuodenvaihteessa maidon ja maitotuotteiden toimittajansa Valiosta Arla Ingmaniin
    Kuva: Jaana Kankaanpaa
    Ruoka
    6.2.201209:00
    MT toimitus

    Valtaosa koululaisten ja muiden Vantaan kaupungin ruokapalveluita käyttävien juomasta maidosta on tuotettu Ruotsissa.

    Valio on toimittanut Vantaan maidot vuosikymmenien ajan. Tuorein tarjouskilpailu kallistui kuitenkin kilpailijan hyväksi.

    ”Kisa oli hyvin täpärä ja hintaero pieni”, Vantaan kaupungin hankintajohtaja Hanna Ormio kertoo.

    Sopimus on voimassa vuodet 2012–2014. Lisäksi sopimuksessa on yhden vuoden optio eli Vantaa voi halutessaan jatkaa sopimusta neljännen vuoden ajan.

    Neljälle vuodelle laskettuna sopimuksen yhteisarvo on 5,2 miljoonaa euroa.

    Ormio kertoo, että sopimuksen yhteensä 21 maitotuotteesta vain neljä on ruotsalaisia. Nämä ovat kuitenkin niitä, joita käytetään eniten.

    Hankinta-asiantuntija Sirpa Apell laskee, että tällä hetkellä 66 prosenttia sopimukseen kuuluvasta maidosta on tuotettu Ruotsissa.

    Tilanne kuitenkin elää. ”Ruotsalainen maito on kallistunut ja alkaa olla samoissa hinnoissa kuin suomalainen. Toimittaja saattaa siirtyä suomalaiseen maitoon”, hän arvioi.

    Ormio korostaa, että kilpailutus tehtiin EU-säädösten ja Suomen hankintalain mukaan.

    ”Hankintayksikkö ei voi asettaa vaatimuksia tuotteiden alkuperämaista”, hän korostaa.

    Lopullinen ratkaisuperuste laatuvaatimukset täyttävien tarjousten välillä oli hinta.

    Artikkelin aiheet
    Vantaa
    maito
    hankintamenettely
    Valio
    Arla Ingman
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset