
Moni valitsee hotellin aamiaisen perusteella, mutta Lapland Hotelseihin tullaan myös pelkästään syömään aamiaista.
"Meillä on niin vahva oma tarina, meidän ei tarvitse keksiä mitään. Meillä on pohjoisessa maailman parhaat raaka-aineet, ja me ollaan ylpeitä niistä", ylistää Lapland Hotelsien keittiöpäällikkö Tero Mäntykangas.
Hotelliaamiaisella pääsee nauttimaan pohjoisen herkkuja, muun muassa poroa kolmella tapaa, siikaa Lokalta ja hillat omalta marjanpoimijalta. Tarjolla on myös paikallisesti sovellettuja tuotteita, kuten Kuopiossa rautukalakukkoa tai Tampereella porosta tehtyä mustaamakkaraa. Aamiainen sai kunniamaininnan äskettäisessä Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailussa.
Tänä syksynä Lapland Hotels -ketjun kaupunkihotelleissa on kuukauden ajan Jäämeri-teema, jolloin aamiaisellakin kolmetoista tuotetta vaihtuu norjalaisiin ja islantilaisiin. Pöytään tulee muun muassa ruijanpallasta, rapua ja ruskeaa mes-juustoa.
Lapland Hotels on Suomen suurin yksityinen hotelliketju, jonka omistaa Pertti Yliniemen perhe. Siihen kuuluu 18 hotellia pohjoisesta etelään. Seuraava avataan Tampereelle Uros Areenalle joulukuussa.
Lue myös:
Metsäravintola Nielu Nuuksiossa valittiin Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi 2021