• Neljä viidestä suomalaisesta haluaisi syödä enemmän kalaa – vain kolmannes syö suositusten mukaan

    Kyselyn perusteella suomalainen kuluttaja ostaa kalansa mieluiten samasta päivittäistavarakaupasta kuin muutkin ruokaostoksensa.
    Vain kolmannes vastaajista syö kalaa suositusten mukaan eli vähintään kaksi kertaa viikossa.
    Vain kolmannes vastaajista syö kalaa suositusten mukaan eli vähintään kaksi kertaa viikossa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    8.11.201909:14
    Matti Tuominen

    Pro Kala ry:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan lähes jokainen suomalainen syö kalaa. 94 prosenttia vastaajista nimittäin kertoi kalan kuuluvan ruokavalioonsa.

    Huomionarvoista on, että vain kolmannes vastaajista syö kalaa suositusten mukaan eli vähintään kaksi kertaa viikossa. Kuitenkin jopa 80 prosenttia vastaajista eli neljä viidestä kertoo haluavansa syödä kalaa nykyistä enemmän.

    "Ihmiset ovat tietoisia siitä, että kalaa olisi hyvä syödä ainakin kaksi kertaa viikossa. Luultavasti osin tästä syystä niin moni haluaisi syödä vielä enemmän. Varmasti lähes jokainen haluaisi myös vaikkapa lenkkeillä enemmän, koska tietää sen olevan terveellistä", Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen kommentoi tiedotteessa.

    Kyselyn perusteella suomalainen kuluttaja ostaa kalansa mieluiten samasta päivittäistavarakaupasta kuin muutkin ruokaostoksensa. Se, ostetaanko palvelutiskistä ja kuluttajapakkauksessa, riippuu vastaajien mukaan kalan laadusta ja tuoreudesta.

    Vastaajista 39 prosenttia kertoo, että ostaisi kalaa useammin, mikäli valikoima olisi nykyistä laajempi tai mikäli kalaa olisi paremmin saatavilla.

    Pro Kalan teettämän kyselytutkimuksen toteutti Consumer Compass Oy. Se toteutettiin Consumer Compassin nettipaneelissa tämän vuoden syyskuussa. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat yli 18-vuotiaat suomalaiset.

    Kyselyyn osallistui yhteensä 1066 vastaajaa, joista kalaa syövät 999 vastaajaa vastasivat varsinaisiin kalaa ja kalataloutta koskeviin kysymyksiin. Aineisto painotettiin vastaamaan aikuisväestöä iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan.

    Artikkelin aiheet
    kala
    ruokailutottumukset
    kyselytutkimus
    suomalaiset
    elintarvikekauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset