• Paulig lopetti palkintoja niittäneen nyhtökauran valmistuksen – Valio ei voi luvata jatkoa tuotteille

    Valio osti aiemmin Pauligilta nyhtökauran patentit ja selvittää nyt mahdollisia valmistusvaihtoehtoja ja sopimusvalmistuskumppaneita.
    Nyhtökaura niitti palkintoja, ja sitä vietiin myös ulkomaille.
    Nyhtökaura niitti palkintoja, ja sitä vietiin myös ulkomaille. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka|Ruoka
    28.4.202211:15
    Riitta Mustonen

    Paulig valmisti nyhtökauratuotteita vuodesta 2016. Maaliskuussa se myi Valiolle nyhtökauratuotteita valmistavan Gold&Green Foodsin Gold&Green-brändin, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan sekä patentit.

    Johtaja Tuomas Salusjärvi Valiolta kertoo, että Valio on selvittänyt yhdessä Pauligin kanssa valmistusvaihtoehtoja tuotteiden saatavuuden jatkumiseksi, mutta tässä vaiheessa Valio ei voi luvata tuotteiden jatkumista.

    Salusjärvi ei arvioi edes sitä, kuinka kauan tauko nyhtökauran saatavuudessa mahdollisesti kestää.

    ”Jatkamme Gold&Green-brändin tarinaa. Suunnitelmissa on uudet kasvipohjaiset tuotelanseeraukset tällä brändillä vielä tänä vuonna”, Salusjärvi toteaa.

    Valiossa nähdään, että markkinoille tarvitaan uusia, houkuttelevia kasvipohjaisia tuotteita.

    ”Strategiamme mukaisesti haemme kasvua tästä tuotekategoriasta.”

    Lue lisää:

    100 000 euron palkinto Härkiksen ja Nyhtökauran kehittäjille – "Sattui käymään niin hyvin, että Suomessa tuli samaan aikaan markkinoille kaksi kasviproteiinituotetta, jotka kirittivät toisiaan"

    Yli tuhat Australian ruokakauppaa myy pian suomalaista nyhtökauraa

    Suomalainen ruokainnovaatio Nyhtökaura lanseerataan Yhdysvalloissa

    Artikkelin aiheet
    nyhtökaura
    Valio
    Paulig
    Gold&Green
    kasvipohjainen ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle