• Suomen ensimmäinen joukkorahoitteinen tislaamo Fiskarsiin

    Joukkorahoituskampanja keräsi 198 000 euroa. Ensimmäiset tuotteet ovat gin ja akvaviitti.
    Gin valmistetaan viljasta ja katajanmarjoista.
    Gin valmistetaan viljasta ja katajanmarjoista. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    15.2.201619:23
    Terhi Pape-Mustonen

    Fiskarsin Ruukkiin perusteilla oleva Ägräs Distillery on kerännyt joukkorahoituskampanjassa 198 000 euroa. Uusia omistajia on löytynyt ympäri maailman.

    " Olemme erittäin iloisia tähän mennessä saamaamme tukeen ja kiinnostukseen. Päätimme jatkaa joukkorahoitusta 14 päivällä, sekä jo nyt sijoittaneiden toivomusten että tehokkaasti kasvaneen kiinnostuksen myötä", hallituksen puheenjohtaja Anssi Takala kertoo.

    Tislaamo on saanut yli sata uutta sijoitusta viime viikon aikana. Kampanjan pidentämisen myötä tislaamo antaa vielä mahdollisuuden kiinnostuneille olla osana suomalaista käsityöläistislaamoa.

    Tislaamoa varten remontoidaan tiloja Fiskarsissa. Tislainlaite saapuu tislaamon tiloihin Fiskarsiin syyskuussa, jolloin tuotekehitys saadaan kunnolla käyntiin ja reseptiikka hiottua valmiiksi. Ensimmäiset tuotteet gin ja akvaviitti pyritään saamaan myyntiin tämän vuoden lopulla.

    Tulevaisuudessa luvassa on myös yrttidigestiiviä. Viskiä tehdään varastoon ja sen ensimmäiset erät valmistuvat vuonna 2020.

    Muokattu: Ensimmäiset tuotteet saadaan myyntiin jo tämän vuoden lopulla, ei ensi vuonna, kuten jutussa luki.

    Artikkelin aiheet
    Ägräs Distillery
    Fiskars
    joukkorahoitus
    tislaamo
    gin
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset