• Kauppojen omat savukalat eivät ole savustinta nähneetkään – maku tehdään savuaromilla

    Savuaromin käyttö pitäisi ilmoittaa elintarvikkeen ainesosaluettelossa.
    Nämä kullanruskeat ahvenet ovat käyneet savustuspöntössä. Sen sijaan kauppojen kalatiskien omat savukalat saavat makunsa savuaromista.
    Nämä kullanruskeat ahvenet ovat käyneet savustuspöntössä. Sen sijaan kauppojen kalatiskien omat savukalat saavat makunsa savuaromista. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka
    9.6.201815:07
    Katja Lamminen

    Kauppojen kalatiskien omat savukalat ovat nestesavulla "savustettuja".

    Tuotelaatupäällikkö Tuure Eskelinen Keskosta kertoo, ettei perinteinen savustus ole mahdollista kauppojen tiloissa paloturvallisuuden takia. Savustuksesta aiheutuisi myös hajuhaittoja.

    Toki kalatiskeiltä saa myös perinteisesti savustettuja kaloja, jolloin savustus on hoidettu jossain muualla.

    Lain mukaan myös nestesavulla käsiteltyä kalaa saa kutsua savustetuksi. Tosin nestesavua käytettäessä tuotteen ainesosaluettelossa tulisi ilmoittaa savuaromi erikseen.

    Eskelisen mukaan savuaromilla maustettu kala on terveellisempää kuin perinteisesti savustettu, koska siihen muodostuu vähemmän karsinogeenisiä pah-yhdisteitä.

    Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen Efsa on hyväksynyt sallitut savuaromivalmisteet, jotka ovat luonnollisesta savusta uutettuja komponentteja. Niitä ei valmisteta Suomessa.

    Artikkelin aiheet
    savukala
    savuaromi
    nestesavu
    elintarviketurvallisuus
    Kesko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset