
Joulun ruokavalmisteluihin liittyy monenlaisia tunteita. Kiireen lisäksi koetaan suorituspaineita, sillä joulu on yksi suomalaisten suurista ruokajuhlista, jolloin kaiken halutaan olevan parasta.
Osa ihmisistä ratkoo ruokapulmia aloittamalla ennakkovalmistelut hyvissä ajoin ja valmistaa leipomukset ja laatikot pakastimeen pikkuhiljaa. Jotkut sopivat ruokalistan sisällöstä suvun kesken, ja toteutus tehdään nyyttärimäisesti omien mieltymysten, osaamisen ja lompakon paksuuden mukaisesti.
Kaiken syötävän voi nykyään ostaa myös valmiina ja mausta tinkimättä joko markettien valikoimista, kauppahalleista tai erikoispuodeista. Tärkeää on keskittyä siihen, mikä itselle ja läheisille on tärkeintä, olivatpa pöydän antimet niitä perinteisiä jouluruokia tai erikoisempia herkkuja.
Aikataulutuksen kanssa voi mennä sormi suuhun, kun aattoon sovitellaan viime hetken tapaamisia, joulukirkkoa ja haudalla käyntejä, joulupukin vierailua ja pienimpien päiväunirytmejä. Ruokailujen kannalta voisi olla järkevää jaotella juhla-aterian kalapöytä kokonaan omaksi ateriakseen lounasaikaan. Näin ruoka ehtii laskeutua, ja kun myöhemmin illalla päästään kinkun ja sen kumppaneiden kimppuun, onkin jo taas nälkä.
Kalapöydän suosikkeja ovat erilaiset sillit ja silakat mausteliemissä tai -kastikkeissa, graavattu ja savustettu lohi tai siika. Myös mädit, savumuikut ja katkaravut tuovat oman lisänsä lautaselle vegaanivaihtoehtoa unohtamatta. Suuren suosion saavuttanut porkkala valmistetaan porkkanasta ja maku muistuttaa uskottavasti kylmäsavulohta. Porkkanalohta voi tehdä itse, mutta sitä on saatavilla myös valmiina.
Kalapöydän lisäkkeet ovat tärkeässä sivuroolissa. Ruisleipä, setsuuri tai makea saaristolaislimppu, keitetyt kananmunat ja hyvät, kuorittuina keitetyt kiinteät perunat riittävät useimmille.
Juhlatunnelmaa nostaa myös kaunis kattaus kukkakoristeineen. Jos säilytät kaapin perukoilla mummon perintöastioita ja kankaisia lautasliinoja, nyt on oikea hetki ottaa ne esille. Kristallit, pöytähopeat ja kynttilät ovat kuin luotuja säihkymään talven odotetuimmassa ruokajuhlassa.

8 annosta
Valmistusohje
Perkaa ja paloittele lohi nahattomaksi ja ruodottomaksi.
Leikkaa leipä parin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja sivele ne vesi-maustekurkkuliemellä. Kostutuksen tarve riippuu leivän rakenteesta. Anna vetäytyä hetki ja leikkaa leipä kuutioiksi.
Kuutioi maustekurkku. Kuori ja hienonna sipuli. Silppua ruohosipuli.
Sekoita ranskankermaan sitruunamehu, kuoriraaste, pippurit ja suola.
Rakenna kerrosherkku lasikulhoon. Lado kerroksittain leipää, lohta, ranskankermakastiketta, maustekurkkua sekä ruoho- ja punasipulisilppua.
Nosta kulho peitettynä jääkaappiin tekeytymään pariksi tunniksi.
8–10 annosta
Valmistusohje
Kuivaa sillifileet talouspaperilla ja leikkaa ne haarukkapaloiksi.
Mittaa kulhoon majoneesi ja ranskankerma. Kuori ja viipaloi sipulit. Sekoita ne ja loput aineet kastikkeeseen. Tarkista maku ja lisää piparjuurta tarvittaessa.
Kääntele sillipalat kastikkeeseen. Siirrä seos tiukasti suljettavaan lasipurkkiin ja nosta jääkaappiin maustumaan. Maut ovat parhaimmillaan parin päivän kuluttua.
Tarjoa piparjuurisilliä rucolapedillä keitettyjen kananmunien tai perunoiden kera. Jos pidät mädistä, lusikoi sitä sillimunien päälle.
5 annosta
Valmistusohje
Valuta savumuikut liemestä ja asettele ne tarjoiluvadille.
Yhdistä öljy, mehu ja viinietikka. Kuori ja silppua sipulit. Sekoita ne marinadiin suolan ja persiljasilpun kanssa. Valuta seos muikkujen päälle.
Peitä astia kelmulla ja anna makujen vetäytyä viileässä vähintään pari tuntia. Tarjoa kalapöydän osana keitettyjen perunoiden ja ruisleivän kera.
16–18 palaa
Valmistusohje
Levitä työpöydälle reilu pala tuorekelmua. Asettele siikaviipaleet kelmulle vähän limittäin toistensa päälle, jotta saat yhtenäisen siikalevyn (30 x 15 cm).
Valuta sulaneet tai säilötyt katkaravut siivilässä ja taputtele ne mahdollisimman kuiviksi talouspaperilla. Kumoa ravut kulhoon, lisää muut täyteainekset ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku.
Levitä katkarapuseos tasaisesti siikalevyn päälle, mutta jätä pari kolme senttiä yläreunasta vapaaksi. Rullaa kelmun avulla pitkältä sivulta napakaksi kääröksi.
Nosta rulla pakastimeen noin tunniksi. Kohmeisena sitä on helpompi viipaloida.
Poista kelmu. Leikkaa siika-katkarapurullasta noin parin sentin paksuisia viipaleita tarjoiluvadille. Koristele tillillä.