• Suuri sinappitesti: Lidl yllätysvoittajaksi – ennakkosuosikki jäi keskikastiin

    MT:n toimitus testasi sokkona kahdeksaa eri sinappia.
    Testissä oli mukana kahdeksan erilaista sinappia.
    Testissä oli mukana kahdeksan erilaista sinappia. Kuva: Carolina Husu
    Ruoka|Ruoka
    16.6.202315:00
    Janiko Kemppi

    Sinappi kuuluu monella suomalaisella oleellisena osana kesään. Testasimme toimituksessa kuusihenkisellä testiryhmällä kahdeksaa sinappia, joita löytyy suurimmasta osasta kauppoja. Mukana raadissa oli myös henkilö, joka ei ole juuri sinapin perään. Voittajasinappi sai hänet käännytettyä.

    Testissä keskityimme miedompiin eli ”vihreisiin” sinappeihin, vaikka joukossa oli muutama hieman vahvempikin sinappi. Suurin osa testatuista sinapeista oli Suomessa valmistettuja.

    Raatilaisia testaamassa sinappeja.
    Raatilaisia testaamassa sinappeja. Kuva: Carolina Husu

    Testissä huomiota kiinnitettiin tietysti makuun, mutta myös siihen, minkä kanssa sinappia söisi ja kuinka todennäköisesti sitä ostaisi. Sinapit testattiin sokkona ja ne pisteytettiin 1–5-asteikolla. Voittaja ratkaistiin annettujen pisteiden keskiarvolla.

    Voittajaksi testissä nousi Lidlin Herttua-sinappi, joka miellytti raatia perinteisyydellään, turvallisuudellaan ja monikäyttöisyydellään. Sinappia kuvailtiin laadukkaaksi ja sopivan makeaksi ja väkeväksi.

    Toiseksi sijoittui Hango Herkkusinappi Strong, joka yllätti monivivahteisuudellaan ja sopivalla makeudellaan. Kolmanneksi kiri perinteinen Auran mieto sinappi, joka oli turvallisella tavalla perinteinen.

    Turun sinapin sijoitus yllätti koko testiryhmän, sillä siitä ehdittiin puhua jo ennen testaamista monen suosikkina. Kyseinen sinappi sijoittui sokkotestissä vasta viidenneksi. Tuloksen kuultuaan eräs raatilainen kiljaisi: ”Tätähän minä aina syön, mutta miksi annoin niin huonot pisteet!”

    Sinappien väri ja koostumus erosivat paljon toisistaan.
    Sinappien väri ja koostumus erosivat paljon toisistaan. Kuva: Carolina Husu

    Sinapit paremmuusjärjestyksessä

    1. Herttua sinappi mieto: 4+/5

    2. Hango herkkusinappi: 4/5

    3. Auran mieto sinappi: 4-/5

    4. Meiran perinteinen sinappi: 3½/5

    5. Turun sinappi, mieto: 3-/5

    6. Kotisinappi, perinteinen: 2+/5

    7. Maille Dijon Originale: 1½/5

    8. French’s Classic Yellow: 1/5

    Keräsimme jokaisesta sinapista kuvauksia raatilaisilta testin yhteydessä. Testaajien kommentit näet jokaisen sinapin yhteydessä.

    1. Herttua sinappi, mieto 4+/5

    Herttua mieto sinappi.
    Herttua mieto sinappi. Kuva: Carolina Husu

    Testaajien kommentit:

    ”Laadukas. Makeutta on sopivasti, mutta samalla myös kirpeyttä.”

    ”Perussinappi hyvällä twistillä. Ostaisin tätä juhannuspöytään, mutta lapsille ehkä vähän liian kirpeä.”

    ”Jos tätä olisi grillillä, olisin iloinen.”

    2. Hango herkkusinappi, 4/5

    Hango herkkusinappi.
    Hango herkkusinappi. Kuva: Carolina Husu

    Testaajien kommentit:

    ”Näyttää vähän toffeelta ja siltä se maistuukin. Tämähän on hyvää!”

    ”Koostumus on vähän rakeinen, mutta ei niin, että alkaisi ahdistaa.”

    ”Tämähän kuin sulaa suuhun. Makea, mutta ei niin, että ällöttäisi.”

    ”Ostaisin. Voisi tähän kyrsän kastaa.”

    3. Auran mieto sinappi, 4-/5

    Auran mieto sinappi.
    Auran mieto sinappi. Kuva: Carolina Husu

    Testaajien kommentit:

    ”Tämä on sellaista, mitä sinapin kuuluukin olla. Ei mitään outoa tai erikoista.”

    ”Jopa aromaattinen. Grillikyrsän päälle tosi sopiva. Voimakas maku, joka häviää.”

    ”Tätä voisi tursuttaa lisää makkaralle.”

    ”Tuttu maku – ihan kuin oisi ennenkin syönyt.”

    ”Täyttää perusmätön merkit. Ei ärsytä. Sopivan normaali. Tätä ostetaan siksi, että on sinappia kaapissa.”

    ”Tätä voisin ostaa, vaikka en syö sinappia.”

    4. Meiran perinteinen sinappi, 3½/5

    Meiran perinteinen sinappi.
    Meiran perinteinen sinappi. Kuva: Carolina Husu

    Testaajien kommentit:

    ”Tämä on tällainen perussinappi. Vähän kirpeämpi, mutta ei huonolla tavalla.”

    ”Maku on monivivahteinen. Leviää mukavasti suuhun.”

    ”Ostaisin yleissinapiksi. Sopisi varmasti hernekeittoon!”

    ”Juuri sellainen sinappi, josta en pidä.”

    5. Turun sinappi, mieto, 3-/5

    Turun sinappi, mieto.
    Turun sinappi, mieto. Kuva: Carolina Husu

    Testaajien kommentit:

    ”Tämä on hieman etikkaisempi ja hapokkaampi.”

    ”Ei ehkä tavallisin maku.”

    ”Maistuu vähän väkevämmältä, mutta ei välttämättä hyvällä tavalla. Suuhun jää pieni polte.”

    ”Jos olisin ostamassa sinappia, en ehkä ostaisi tätä. Toisaalta ei haittaisi, vaikka tätä olisikin pöydässä.”

    ”Tätä syö paremman puutteessa.”

    6. Kotisinappi, 2+/5

    Kotisinappi.
    Kotisinappi. Kuva: Carolina Husu

    Testaajien kommentit:

    ”Lempeä maku. Suutuntuma on rakeinen, mistä en tykkää.”

    ”Miedon makuinen. Sopisi hyvin joulukinkun kanssa. Jos laittaisi makkaran päälle, menisi sekä makkara että sinappi hukkaan.”

    ”Jos sanottaisiin, että tuo sinappia, en toisi tätä.”

    7. Maille Dijon Originale, 1½/5

    Maille Dijon Originale.
    Maille Dijon Originale. Kuva: Carolina Husu

    Testaajien kommentit:

    “Tunnistan tämän Dijon-sinapiksi. Erikoissinappi erikoistilanteeseen.”

    ”Tästä menee suu mutruun. Puraisee suorastaan huuleen.”

    ”Tämä on jonkun tosi sinapinkäyttäjän sinappi. Sopisi paremmin johonkin kastikkeeseen.”

    ”En ostaisi. En tiedä, mihin tällaista edes käyttäisin. En ainakaan grillimakkaralle.”

    8. French’s Classic Yellow, 1/5

    French’s Classic Yellow.
    French’s Classic Yellow. Kuva: Carolina Husu

    Testaajien kommentit:

    “Jo pelkkä väri epäilyttää. Ei tunnista edes sinapiksi.”

    ”Pahaahan tämä on. Koostumus on kiva, mutta maku nolla.”

    ”Tämähän on aivan karmeaa. Ihan kuin joku olisi sekoittanut tequilaa sinappiin.”

    ”En ostaisi edes vahingossa.”

    Lisää aiheesta
    • Tuore rosmariini yhdessä karkean sinapin kanssa antaa makua ja näköä lohkoperunoihin.

      Reseptit | Näihin lohkoperunoihin ihastuvat kaikki ‒ salainen ainesosa yllättää

    • Vihreäkorkkisen miedon ja punakorkkisen väkevän sinapin valmistus jatkuu entisellään.

      Ruoka | IL: Turun Sinappi lopetti tulisen sinappimaun tuotannon

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle