Keinolihan kehittäjät ja elintarvikealan moniottelijat opiskelevat Hämeen sydämessä

Uutuuttaan kiiltelevässä laboratoriossa tavarat hakevat vielä muuton jälkeen omia paikkojaan.

”Mistä löysit hanskat”, lehtori Marja Allén kysyy. ”Tuolta nurkasta ihan perältä”, huikkaa Sini Nyman.

Lopulta hanskat on käsissä ja suojalasit silmillä, joten marjarahkan viskositeetin selvittäminen voi alkaa.

”Kuuluu sellainen ääni, kun tutkimuspää on paikoillaan”, Allén opastaa Jere Ahokasta. Nyman tekee vieressä muistiinpanoja.

Olemme Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) pääkampuksella Hämeenlinnassa. Nyman ja Ahokas ovat tulevia bio- ja elintarviketekniikan insinöörejä, Allén yksi heidän opettajistaan.

32-vuotias Nyman opiskelee ensimmäistä vuottaan, 22-vuotiaalla Ahokkaalla on menossa toinen lukuvuosi. Kaikkiaan opintoihin kuluu neljä vuotta.

Nyman suoritti 2011 hotelli- ja ravintola-alan perustutkinnon ja on ammatiltaan ravintolakokki.

Motivaationa hakea AMK-insinööriopintojen pariin oli rehellisesti sanottuna raha, hän kertoo. Ravintola-alan palkat eivät juuri ole nousseet, vaikka kaikki muu kallistuu jatkuvasti.

”Halusin opiskella sellaista, mistä saisi parempaa palkkaa.”

Myös Ahokas on opiskellut ravintola- ja catering-alaa ja valmistunut aikanaan kokiksi. Hän on työskennellyt ravintoloissa ja suurtalouskeittiöissä.

Nykyisessä työssään suklaatehtaan tuotannossa Ahokkaassa heräsi innostus lähteä opiskelemaan elintarvikealaa laajemmin. Lisäksi hänen äidillään on takana 40-vuotinen ura elintarvikealalla. Äiti kannustikin poikaansa insinööriopintojen pariin.

Oppimateriaalit ovat sähköisiä mutta käsin kirjoitettuja muistiinpanoja ei voita mikään.  Kuva: Sanne Katainen

Opiskelu on ollut odotusten mukaista, Ahokas ja Nyman kertovat.

Oppimateriaalit ovat ajan hengen mukaisesti sähköisiä. Nyman ja Ahokas tosin myöntävät olevansa ahkeria käsin muistiin kirjoittavia, kun osa opiskelijoista kirjoittaa muistiinpanotkin suoraan tietokoneella.

Haluaisin terveystarkastajaksi, Nyman vastaa kysymykseen, mitä työtä hän haluaisi opintojen jälkeen tehdä. Ravintoloiden keittiöt ovat tulleet tutuiksi, joten elintarvikepuolen terveystarkastajana toimiminen olisi uralle luonteva jatke.

Allén lisää, että terveystarkastajana voi toimia elintarvikealan lisäksi myös ympäristöpuolella, ja HAMK tarjoaa tähänkin työhön hyvän pohjan.

Ahokas tavoittelee työnjohdollisia tehtäviä mutta myös prosessikehitys kiinnostaa esimerkiksi makeis- tai meijeriteollisuudessa.

Kaikenlaiset bio- ja elintarvikealan prosessit ovat tulevien insinöörien opinnoissa nostettu esiin entistä näkyvämmin, Allén kertoo. Insinööri voi työssään myös esimerkiksi kehittää jotain tuotantoprosessia.

Tulevat bio- ja elintarviketekniikan insinöörit opettajineen ovat tyytyväisiä uuden karheaan laboratorioon. Kuvassa opiskelijat Sini Nyman (vas.) ja Jere Ahokas sekä lehtori Marja Allén.  Kuva: Sanne Katainen

Alamme pohtia, mikä voisi olla seuraava suomalainen bio- tai elintarvikealan innovaatio, joka saisi jalansijaa jopa ulkomailla.

”Fazerin suklaa”, vastaa Nyman hetkeäkään epäröimättä. Vaikka kyse ei ole uudesta tuotteesta, hän uskoo, että suomalaisella suklaalla olisi menestymisen mahdollisuuksia maailmalla, erityisesti Yhdysvalloissa.

”Amerikassa irtokarkit ovat kuuma peruna”, Nyman jatkaa. Näiden irtokarkkien joukossa Fazerin suklaa voisi olla voittaja-ainesta.

Myös Ahokas osaa nopeasti nimetä ainakin yhden alan, jolta seuraavaa innovaatiota voisi odottaa: lihateollisuus.

Vastuullisuus on yksi teema, jonka ympärille koko elintarvikealan tulevaisuus kiertyy. Esimerkkinä Ahokas mainitsee keinolihan, jota voitaisiin valmistaa tulevaisuudessa bioreaktoreissa.

”Prosessit sen valmistamiseksi ovat nyt ’hittejä’.”

Lihan proteiineja korvaavat tuotteet, kuten keinolihan, myös Allén nostaa esiin.

”Keskustelu aiheen ympärillä käy kuumana, mutta voi viedä pitkään ennen kuin keinoliha lopulta EU-tasolla hyväksytään elintarvikkeeksi.”

Keinolihan kehittäminen on kallista. Rahaa tulee viemään myös se, että valmistus saadaan skaalattua kaupalliseksi tuotteeksi kauppojen hyllyille, Allén jatkaa.

Marjarahkaa annostellaan laitteeseen, joka mittaa tuotteen viskositeettia.  Kuva: Sanne Katainen

Osalle opiskelijoista tulee yllätyksenä, miten kovaa työtä opiskelu on, Allén sanoo. Hän on työskennellyt HAMK:ssa opettajana viisi vuotta.

Bio- ja elintarviketekniikkaa voi opiskella joko lähiopetuksena, jolloin opiskelijan päivät kuluvat kampuksella, tai monimuoto-opiskeluna. Jälkimmäinen sopii esimerkiksi heille, jotka opiskelevat työn ohessa.

Riippumatta opetusmuodosta ensimmäinen vuosi kuluu perusasioita päntätessä. Lukujärjestyksessä on esimerkiksi matematiikkaa, kemiaa fysiikkaa ja mikrobiologiaa. Perusasiat on osattava, jotta niitä pystyy soveltamaan, Allén muistuttaa.

Toisesta vuodesta alkaen päästään tositoimiin. Opintoja suoritetaan muun muassa kampuksen laboratorioissa, opetusmeijerissä ja -panimossa sekä HAMK:n tutkimusyksikössä.

”Opintojen kannalta kaikkein tärkeintä ovat opiskelijoiden omat tavoitteet. Tulevaisuus rakentuu ripauksesta tuuria mutta on ennen kaikkea kiinni omasta tekemisestä”, Allén painottaa.