• Söin täällä: Mansikat pitsassa yllättivät myönteisesti

    Ravintola Berny´sin pitsat jättivät hyvän mielen – ja täydet vatsat.
    Mansikat sopivat pitsaan yhdessä fetan, pinjansiementen ja rucolan kanssa.
    Mansikat sopivat pitsaan yhdessä fetan, pinjansiementen ja rucolan kanssa. Kuva: Anniina Liimatainen
    Ruoka
    19.8.201900:00
    Anniina Liimatainen

    Ravintola Berny´s sijaitsee aivan Raippa­luodon kuuluisan sillan kupeessa. Sijainti ja houkuttelevat nettisivut saivat minut ja poikaystäväni pysähtymään lounaalle ravintolaan.

    Valitsimme pöydän terassilta, josta avautui upea näkymä Merenkurkun saaristoon.

    Tilasin listalta Kesäpitsan, johon kuului mansikoita, fetaa ja pinjansiemeniä.

    Parempi puoliskoni valitsi savukalaa, mätiä ja västerbotten-juustoa sisältäneen, hauskasti nimetyn Maailmanperintöpitsan.

    Mansikat pitsassa herättivät alkuun epäluuloa, mutta maisteltuani hetken huomasin niiden sopivan mainiosti suolaiseenkin ruokaan. Pitsassa olisi kuitenkin voinut olla reilusti vähemmän juustoa, sillä annos oli todella suolainen ja rasvainen.

    Kalapitsassa oli runsaasti makua. Ravintola oli selvästi panostanut raaka-aineiden laatuun.

    Saimme molemmat vastinetta rahallemme. Myös pirteä asiakaspalvelu saa meiltä kiitosta. Ravintola jätti meille hyvän mielen – ja täydet vatsat.

    Ravintola Berny´s, Raippaluodontie 2, 65800 Raippaluoto

    Artikkelin aiheet
    Ravintola Berny´s
    Raippaluoto
    pitsa
    mansikka
    Merenkurkun saaristo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta