• Suomen paras hunaja on koottu villivadelmasta, mesimarjasta, apilasta ja ahomansikasta

    Kisassa oli tänä vuonna harvinaisen paljon osanottajia.
    Mehiläisten viime kesän ahkeran työn tuloksia arvioitiin lauantaina Turussa.
    Mehiläisten viime kesän ahkeran työn tuloksia arvioitiin lauantaina Turussa. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    19.11.201812:01
    Satu Lehtonen

    Suomen parhaan hunajan tittelin sai tänä vuonna oulunsalolaisen Pertti Harmaalan hunaja. Voittaja valittiin Suomen mehiläishoitajain liiton seminaarissa Turussa lauantaina.

    Hunajia oli tänä vuonna ehdolla yhteensä 128, joten kisa oli tiukka.

    Kilpailusarjoja oli neljä: kiteytetty, juokseva, yksikukkahunaja ja aluehunaja.

    Harmaalan hunaja on peräisin Oulun eteläpuolella sijaitsevalta Liminganlahdelta.

    ”Kyseinen alue antaa hyvin hunajaa", Harmaala kertoo. "Maannouseman ansiosta meren jättömaalla kasvaa moninainen joukko hyviä mesikasveja, kuten villivadelmaa, mesimarjaa, maitohorsmaa, kultapiiskua, metsäkurjenpolvia, apiloita ja ahomansikkaa.”

    Hän arvelee nimenomaan mesimarjan antavan alueella tuotetulle hunajalle sen ainutlaatuisen maun.

    Vaikka moni on kehunut hunajan makua, voitto oli toista kertaa kisaan osallistuneelle Harmaalalle yllätys. Palkinto tuli mukavalla hetkellä, sillä Harmaala sai juuri viikko sitten valmiiksi mehiläishoitajan ammattitutkinnon.

    Kiteytetyn hunajan sarjan voitti Ulla Kummala Turusta ja yksikukkahunajien sarjan monesti saman sarjan voiton vienyt Raimo Tervola Oulusta, tällä kertaa horsmahunajallaan.

    Juoksevan hunajan sarjan voitto jaettiin saarijärveläisen Veikko Lehtosen ja turenkilaisen Pekka Peltotalon kesken.

    Lisäksi paikallisyhdistysten parhaaksi hunajaksi valittiin Varsinais-Suomen Mehiläishoitajien Ulla Kummalan hunaja.

    Kilpailussa näkyivät kuluneen kesän poikkeukselliset olosuhteet. Lämmin kesä tuotti erityisen paljon horsma- ja mesikastehunajia, joita tuli runsaasti myös kilpailuun.

    Artikkelin aiheet
    hunajakilpailu
    hunaja
    mehiläishoito
    Liminganlahti
    Suomen Mehiläishoitajain Liitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta