• Paahdetut rakuunaporkkanat

    Jos löydät porkkanasta perusoranssin lisäksi myös keltaisia ja violetteja versioita, nappaa ne joulupöydän erikoisuuksiksi. Rakuunaöljyllä siveltyinä ja napakoiksi paahdettuna porkkanarivistö ilahduttaa herkuttelijoita. Jos mukana on pieniä lapsia, kannattaa valkosipulilla ja sitruunalla maustettu fetakastike tarjota erillisestä kulhosta.
    Porkkanat paahtuvat uunissa herkullisiksi alle puolessa tunnissa.
    Porkkanat paahtuvat uunissa herkullisiksi alle puolessa tunnissa. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka|Resepti
    3.12.202107:00
    Helena Saine-Laitinen

    Paahdetut rakuunaporkkanat

    6 annosta

    Ainekset

    • 1 kg väriporkkanoita
    • 3 rkl rypsiöljyä
    • 2 tl sokeria
    • 1 tl suolaa
    • 1 tl kuivattua rakuunaa
    • ½ tl valkopippuria rouhittuna

    Kastike

    • 1 pala (200 g) fetaa tai salaattijuustoa
    • 1 prk (200 g) kermaviiliä
    • 1 valkosipulinkynsi
    • 1 tl sitruunankuorta raastettuna
    • ripaus suolaa ja mustapippuria

    Lisäksi

    • kurpitsansiemeniä

    Valmistusohje

    Tee ensin kastike maustumaan. Murustele fetapala kulhoon sormin tai käytä haarukkaa. Sekoita joukkoon kermaviili. Purista sekaan valkosipulinkynsi ja mausta. Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään vartin verran. Tarkista maku.

    Pese porkkanat hyvin juuresharjalla, kuivaa, poista kannat ja leikkaa halki pituussuunnassa. Kumoa porkkanat leivinpaperoidulle uunipellille.

    Sekoita öljyyn sokeri ja mausteet. Kaada seos porkkanapellille ja möyhi ainekset sekaisin. Levitä porkkanat pellille tasaiseksi kerrokseksi.

    Kypsennä porkkanat napakan kypsiksi 225 asteessa, koosta riippuen noin 25 minuuttia. Siirrä porkkanat tarjoiluvadille ja koristele kastikeraidalla ja siemenillä. Tarjoa loppu kastike erikseen.

    Rakuunaporkkanat maistuvat kinkun, kalkkunan ja broileriruokien lisäkkeenä.

    Artikkelin aiheet
    Paahdetut rakuunaporkkanat
    jouluruoka
    kasvislisäke
    porkkana
    fetakastike
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset