• Äänestä suosikkijouluruokaasi – horjuuko kinkun valta-asema?

    Joulupöytään tuovat vaihtelua perheen ja alueen perinteiset ruuat. Myös kokeilut voivat olla jouluperinne.
    85 prosenttia suomalaisista syö jouluna kinkkua. Naiset suosivat miehiä enemmän luomukinkkuja.
    85 prosenttia suomalaisista syö jouluna kinkkua. Naiset suosivat miehiä enemmän luomukinkkuja. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    16.12.201619:40
    Paula Liesmäki

    Joulupöytään katetaan Suomessa tietyt valtakunnalliset suosikit: kinkku, laatikot, piparit ja glögi.

    "Yllättävän suuri osa ruuista on perheen tai alueen perinteisiä ruokia. Idässä on karjalanpaisti, Pohjois-Pohjanmaalla leipäjuusto ja rieska", kertoo Ruokatieto-yhdistyksen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Minna Asunmaa.

    Myös kokeilut voivat olla jouluperinne. Porkkana-, peruna-, lanttu- ja maksalaatikko ovat saaneet rinnalleen bataattilaatikon. Kinkku on saanut vaihtoehdoksi esimerkiksi joulukalkkunan ja kasvisversion, seitan-kinkun.

    "Joillain on perinne, että aaton jälkiruoka on aina jokin uusi kokeilu", sanoo Asunmaa.

    Perinteiseksi mielletty joulukinkku on rantautunut tavallisen kansan keittiöihin vasta 1900-luvulla.

    1800-luvulla syötiin jouluna kuivattua, savustettua tai paistettua nautaa, lammasta tai sikaa, kertoo Suomalainen joulu -sivusto.

    Joulukinkku on vuodesta toiseen joulupöydän suosituin ruoka. Taloustutkimuksen Lidlille tekemän tutkimuksen mukaan sitä syö jouluna 85 prosenttia suomalaisista. Kymmenen vuotta sitten kinkku kuului 93 prosentin lautaselle.

    Tutkimukseen vastasi lokakuussa 1 242 kuluttajaa.

    Joulukinkku on yleensä kotimainen 89 prosentilla tutkimuksen vastaajista. Kahdella prosentilla se on ulkomainen, kymmenesosa vastaajista ei osannut sanoa, onko kinkku kotimainen vai ulkomainen.

    Länsi-Suomessa kinkut ovat kotimaisia 95 prosentilla, Uudellamaalla 84 prosentilla kuluttajista.

    "Pohjois-Suomessa suuret kinkut ovat muuta maata yleisempiä, kun taas Etelä-Suomessa suositaan pienempiä kinkkuja ja luomua. Itä-Suomessa asuvat sen sijaan haluavat muita useammin potkalla varustetun kinkun", sanoo Lidlin osto-osaston johtaja Thomas Heinrichs tiedotteessa.

    Keskon mukaan kypsät savulammaspaistit ja kalkkunarullat tuovat vaihtelua kinkulle. Myös kalan merkitys joulupöydän pääraaka-aineena on kasvanut.

    "Graavi- ja kylmäsavukalojen myynti noin kolminkertaistuu jouluna. Myös suurin osa mädistä myydään jouluna. Suosituinta on kirjolohenmäti", Keskon päivittäistavaratoimialan tavarakaupan johtaja Ari Akseli kertoo tiedotteessa.

    Keskon mukaan vegaanisten joululaatikoiden myynti on kasvanut viimeisen vuoden aikana 20 prosenttia, jouluoluiden kymmenen prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    jouluruoka
    kinkku
    jouluperinne
    Suomalainen joulu
    ruokatutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset