• Kotimaisuus noussut tärkeäksi kriteeriksi kasvipohjaisissa tuotteissa

    Yhdeksi syyksi arvellaan, että kotimaisten vaihtoehtojen tarjonta on kasvanut.
    Kaslinkin kauravälipalat eivät saa kotimaisuusmerkkiä, koska niiden kotimaisuusaste on 68 prosenttia. Lisäproteiini tulee amerikkalaisesta härkäpapujauheesta.
    Kaslinkin kauravälipalat eivät saa kotimaisuusmerkkiä, koska niiden kotimaisuusaste on 68 prosenttia. Lisäproteiini tulee amerikkalaisesta härkäpapujauheesta. Kuva: Riitta Mustonen
    Ruoka
    25.1.201916:00
    Riitta Mustonen

    Kasvipohjaisia tuotteita ostettaessa tärkein valintakriteeri on maku, mutta kotimaisuuden paino on noussut eniten. Siinä missä 42 prosenttia mainitsi katsovansa tuotteen kotimaisuutta vuonna 2017, niin viime vuoden lopulla niin teki peräti 68 prosenttia.

    "Osasyy saattaa olla, että tarjolla alkaa olla kotimaisia tuotteita", pohtii toimitusjohtaja Mikael Brunberg Nepa Insight Oy:stä. Nepa tutki kasvipohjaisten tuotteiden suosiota kyselyllä, johon vastasi tuhat aikuista suomalaista.

    Kaslinkin teettämässä kyselyssä ilmeni myös, että suosituimpia kasvipohjaisia tuotteita ovat ruuanvalmistustuotteet. Käytön syinä mainitaan useimmin terveellisyys ja kokeilunhalu. Osa pyrkii välttämään eläinperäisiä tuotteita.

    Naiset, yksinasuvat ja pariskunnat käyttävät tuotteita hieman muita enemmän, mutta myös lapsiperheistä osa suosii kasvipohjaisia tuotteita.

    Kaslinkin viestintäjohtaja Juha-Petteri Kukkonen näkee kaurapohjaisilla tuotteilla isot kasvun mahdollisuudet. Kaslink aloitti kaurapohjaisten tuotteiden valmistuksen puolitoista vuotta sitten, ja se on tuonut kauppoihin yli kaksikymmentä tuotetta.

    Kaslinkin kauramaidosta on tullut toiseksi suosituin ruotsalaisten Oatlyn jälkeen. "Ja Oatly on ollut markkinoilla jo 30 vuotta", Kukkonen huomauttaa.

    Uusimpana kauppoihin tulevat proteiinivälipalat, joihin lisäproteiinia tuo härkäpapujauhe. Jauhe tulee USA:sta, koska vastaavaa ei Kaslinkin mukaan saa Suomesta.

    Artikkelin aiheet
    kasvipohjaiset tuotteet
    kotimaisuus
    Kauratuotteet
    Kaslink
    Oatly
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset