• Piparjuuri-valkosipulisilakat

    Silakat taipuvat monien erilaisten liemien marinoitaviksi. Vaihtele liemen etikoita, sokereita ja mausteita. Anna kastikkeeseen makua tuoreilla yrteillä tai vaikka piparjuurella ja valkosipulilla.
    Joulusilakat kylpevät reippaasti piparjuuriraasteella maustetussa aiolissa.
    Joulusilakat kylpevät reippaasti piparjuuriraasteella maustetussa aiolissa. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Resepti
    13.12.201907:00
    Marita Joutjärvi

    Piparjuuri-valkosipulisilakat

    8–10 annosta

    Ainekset

    • 500 g silakkafileitä
    • Etikkaliemi
    • 5 dl vettä
    • 1 dl väkiviinaetikkaa
    • 1 rkl suolaa
    • Kastike
    • 2 dl aiolia eli valkosipulimajoneesia
    • 3 rkl piparjuurta raastettuna
    • 1 rkl valkoviinietikkaa
    • 1 rkl hunajaa
    • 1 tl suolaa
    • basilikaa

    Valmistusohje

    Lado silakat laakeaan astiaan. Sekoita etikkaliemen ainekset keskenään ja kaada silakoiden päälle. Anna tekeytyä liemessä jääkaapissa yön ajan.

    Valuta silakat liemestään. Irrota fileet nahasta.

    Sekoita kastikeainekset keskenään. Lado puhtaaseen lasipurkkiin vuorotellen fileitä ja kastiketta. Anna maustua seuraavaan päivään jääkaapissa.

    Koristele silakat basilikalla ja nauti ne joko perunoiden kanssa tai hapankorpun päällä.

    Artikkelin aiheet
    piparjuuri-valkosipulisilakat
    silakka
    marinointi
    piparjuuri
    valkosipuli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset