• Suomeen tuleva norjalainen ruuan verkkokauppa etsii nyt kumppaneita ja myytävää – myös "paikallisesti tuotettuja herkkuja"

    Oda aikoo olla neljäs merkittävä ruokakauppa Suomessa.
    "Haluamme tehdä Odasta suomalaisten lempiruokakaupan netissä", sanoo Oda Suomen toimitusjohtaja Tobias Niemi.
    "Haluamme tehdä Odasta suomalaisten lempiruokakaupan netissä", sanoo Oda Suomen toimitusjohtaja Tobias Niemi. Kuva: ODA
    Ruoka
    23.9.202116:09
    Eija Mansikkamäki

    "Hei tavarantoimittaja, haluaisitko tuotteesi Odan valikoimiin?"

    Sitaatti on uuden norjalaisen ruuan verkkokauppa Odan verkkosivuilta. Oda Suomi kertoo verkkosivuillaan etsivänsä uusia kumppaneita ja innostavia tuotteita laadukkaista brändituotteista paikallisesti tuotettuihin herkkuihin.

    Oda toimii vain verkossa ja rakentaa myytäväksi ”täyden kotimaisen ruokakaupan valikoimaa”, jossa on noin 5 000 tuotetta. Mukaan halutaan myös paikallisia pientuottajia.

    Myynti alkaa Suomessa vielä tänä vuonna. Keräilykeskus on rakenteilla Vantaalle, ja ensimmäiset suomalaisasiakkaat voivat tilata ruokaostoksensa marras–joulukuussa, yhtiöstä kerrotaan MT:lle.

    Suomi on yhtiön ensimmäinen toimintamaa Norjan ulkopuolella. Vuonna 2022 se aikoo laajentaa Saksaan.

    Kauppa on kertonut tulevansa Suomeen, koska ruuan verkkokauppa on täällä kehittymätön, vain pari prosenttia kaikesta päivittäistavarakaupasta. Jo naapurissa Ruotsissa siivu on selvästi isompi.

    ”Aiomme olla neljäs merkittävä ruokakauppa Suomessa ja tuoda suomalaisille lisää valinnanvaraa. Haluamme tehdä Odasta suomalaisten lempiruokakaupan netissä”, yhtiön Suomen toimitusjohtaja Tobias Niemi julisti keväällä.

    Tällä hetkellä ruokaa myyvät meillä verkossa vain K- ja S-ryhmät, mutta Lidl ei.

    Toimitusalueena on aluksi pääkaupunkiseutu ja sen 2,5 miljoonaa taloutta. Yhtiö uskoo kaappaavansa etenkin perheiden viikko-ostoksia rahan ja ajan säästämiseksi. Se nojaa tilastoon, jonka mukaan suomalainen viettää ruokakaupassa sata tuntia vuodessa.

    Kotimaassaan Norjassa Odalla on tiettävästi 70 prosentin osuus ruuan verkkokaupasta. Sen valttina on tehokkuus: kivijalkakauppoja ei ole, ja tilauk­set lähtevät koteihin pitkälti automaattisesti toimivasta ja keskitetystä keräilykeskuksesta. Perinteisissä kaupoissa verkkotilaukset kerätään käsin.

    Oda onkin olemukseltaan enemmänkin teknologiayhtiö kuin ruokakauppa. Se keräsi hiljattain yli 220 miljoonaa euroa kansainvälistymisrahaa muun muassa japanilaisilta ja kiinalaisilta suursijoittajilta.

    Artikkelin aiheet
    Oda
    ruuan verkkokauppa
    Suomi
    pientuottajat
    Vantaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset