• Vuoden ravintolaksi valittiin helsinkiläinen Chapter – ollut auki vasta reilun vuoden

    Chapterissa korostuu ajatus siitä, että kaikki hyödynnetään ja asiat tehdään omalla tavalla.
    Valinnan perusteluissa todetaan, että reilussa vuodessa ravintola on ottanut Helsingin ravintoloiden joukossa edelläkävijän roolin.
    Valinnan perusteluissa todetaan, että reilussa vuodessa ravintola on ottanut Helsingin ravintoloiden joukossa edelläkävijän roolin. Kuva: Chapter
    Ruoka
    13.2.201918:51
    Matti Tuominen

    Suomen gastronomien seura on valinnut Vuoden 2019 ravintolaksi helsinkiläisen Chapterin.

    Valinnan perusteluissa todetaan, että reilussa vuodessa ravintola on ottanut Helsingin ravintoloiden joukossa edelläkävijän roolin.

    "Uutta sukupolvea edustava Chapter on tulokas, joka tekee vahvan vaikutuksen. Se onnistuu tarjoamaan jotain uutta, mikä puhuttaa, ja sitähän ravintolabisneksessä koko ajan kaivataan. Chapterin tekemisessä on tämän ajan henki", Gastronomien seuran puheenjohtaja Kim Palhus toteaa tiedotteessa.

    Chapterin ominta tyyliä ovat intensiiviset, yhteen tai kahteen raaka-aineeseen keskittyvät annokset. Ravintola myös paneutuu huolella kasvisten jalostamiseen pellolta lautaselle.

    "Kasvikset ovat nousseet isoon rooliin alitajuntaisesti, automaattisesti. Niihin kytkeytyy kaikki itse alusta asti tekeminen", keittiöpäällikkö Juho Ekegren pohtii tiedotteessa.

    Chapterissa korostuu ajatus siitä, että kaikki hyödynnetään ja asiat tehdään omalla tavalla.

    Ekegren toteaa, että Vuoden ravintolaksi nimeäminen lyhyen toiminnan jälkeen on upea kunnia – etenkin kun katsoo edellisten vuosien voittajia.

    "Nämä listaukset, joissa olemme olleet kärkisijoilla, tuntuvat surrealistisilta. Suuri osa paikoista ja keittiömestareista on sellaisia, joilta olen oppinut paljon ja arvostan heitä. Tuntuu oudolta olla samalla listalla", hän sanoo.

    Viime vuonna Vuoden ravintolaksi valittiin turkulainen Kaskis.

    Vuoden ravintola -tunnustuksen saavuttaakseen ravintolan tulee tarjota hyvää ja omaleimaista ruokaa sekä erinomaista palvelua, joka saa asiakkaan tuntemaan itsensä arvostetuksi. Vuoden ravintolalla on hyvä hinta-laatusuhde ja sen toiminta on pitkäjänteistä, tasalaatuista ja varmaa.

    Gastronomien seura on myöntänyt Vuoden ravintola -tunnustuksen ansioituneille ravintoloille vuodesta 1985 lähtien.

    Artikkelin aiheet
    Chapter
    vuoden ravintola
    Helsinki
    Suomen gastronomien seura
    kasvikset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta