
Yksinäinen nainen ravintolan pöydässä oli harvinainen näky 1960-luvun alussa. Edes naisseurueita ei mielellään päästetty ravintolaan, vaan mukana piti olla miehiä.
Rehtori Merja Sillanpää tuntee suomalaisen ravintolahistorian. Hän on väitellyt 1900-luvun ravintolakulttuurista ja kirjoittanut aiheesta kirjan "Happamasta makeaan. Suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys."
Naiset eivät olleet 60-luvulla ainoa ravintoloissa syrjitty kansanosa. Jos ravintoloiden mainetta haluttiin suojella pitämällä yksinäiset naiset poissa, niin myös maalaisia haluttiin varjella viinan kiroilta kieltämällä ravintolat maaseudulla.
Vain luonnonkauniilla turistipaikoilla, kuten Pallaksella tai Punkaharjulla, sallittiin ravintolan pito, mutta paikallisilla ei ollut sinne asiaa.
"Esimerkiksi jos joku kirjailija asui maalla ja meni kavereineen ravintolaan, niin kavereille tarjoiltiin alkoholia, mutta ei hänelle", Sillanpää tietää.
Hän myös kertoo perjantain viikonvaihdesivulla, että ulkomainen oli 1960-luvulla ihannoitua ravintoloiden ruokalistoilla - kaikki muu paitsi pitsa.