• ”Raakamaidon myynnin lisäys taisi olla virhe”

    Monien elintarvikkeiden teollinen käsittely on perusteltua, kirjoittaa THL:n osastonjohtaja blogissaan. Hän muistuttaa, että pastöroimaton maito voi sisältää useita ihmiselle tauteja aiheuttavia bakteereita.
    Bisan tilalta Vantaan Sotungissa myydään tinkimaitoa. Maitoastioita jääkaapissa.
tilamaito tinkimaito raakamaito
    Bisan tilalta Vantaan Sotungissa myydään tinkimaitoa. Maitoastioita jääkaapissa. tilamaito tinkimaito raakamaito Kuva: Kari Salonen
    Ruoka
    8.5.201414:58
    MT toimitus

    Pastöroimattoman tinki- eli raakamaidon myyntiin tuli viime vuonna helpotuksia, ja muun muassa maidon vähittäismyynti sallittiin.

    Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) osastojohtajan Mika Salmisen mielestä raakamaidon laajamittaista myyntiä pitäisi pohtia uudestaan, koska käsittelemätön raakamaito voi sisältää useita ihmiselle vakavia tauteja aiheuttavia bakteereita.

    ”Kun elintarvikkeen tuotanto- ja myyntimäärät kasvavat, kasvaa myös pilaantuneelle maidolle altistuvien määrä. Jo yhden tuotantoerän tai tuotantopaikan väliaikainenkin mikrobiongelma voi vaarantaa ison ihmisjoukon terveyden”, Salminen kirjoittaa blogissaan 6.5.

    Pastöroimattomassa raakamaidossa voi olla esimerkiksi Yersinia enterocolitica -bakteereita. Perustaudin lisäksi se aiheuttaa monille jälkitautina reaktiivisen niveltulehduksen, josta voi jäädä pitkäaikaisia ja parantumattomia vaivoja.

    Uudellamaalla Yersinia pseudotuberkulosis -bakteerin saastuttama vähittäismyynnissä ollut raakamaito aiheutti kymmenille maidonkäyttäjille ruokamyrkytykseen.

    ”Syntyi toistaiseksi suurin raakamaidon aiheuttama epidemia Suomessa”, Salminen kertoo.

    Muita pastöroimattoman maidon kautta mahdollisesti leviäviä taudinaiheuttajia ovat kampylobakteerit, listeria ja salmonellat ja ehec.

    Salminen varoittaa erityisesti ehec-bakteerista. Sen saastuttama raakamaito sairastutti ainakin kuusi 1–7-vuotiasta lasta Turun seudulla kaksi vuotta sitten. Osaa lapsista hoidettiin sairaalassa.

    Blogissaan Salminen suosittelee, että kotioloissa raakamaito aina kuumennetaan tai keitetään.

    Artikkelin aiheet
    raakamaito
    elintarviketurvallisuus
    pastörointi
    THL
    bakteerit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta