• Aarre: Katajanmarja sopii ruokiin, juomiin ja säilöntään, mutta älä käytä sitä suurina annoksina

    Katajanmarjat ovat todellisuudessa puun käpyjä. Myös katajan versoja ja havuja voi käyttää ruuanlaitossa. Muista, että katajanmarjoja saa kerätä jokamiehenoikeuksien turvin, mutta puun muiden osien kerääminen vaatii maanomistajan luvan.
    Murskattuja katajanmarjoja voi kokeilla tuorejuuston, punajuuren ja suklaan maustamiseen.
    Murskattuja katajanmarjoja voi kokeilla tuorejuuston, punajuuren ja suklaan maustamiseen. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka
    9.11.201808:05
    Satu Hovi

    Marjoistaan kataja parhaiten tunnetaan – vaikka katajalla ei itse asiassa ole marjoja ollenkaan! Hedelmät ovat kolmen mehevän emilehden yhteen kasvamisesta syntyneitä käpyjä, joita vain kutsutaan marjoiksi.

    Katajan marja kypsyy hitaasti. Ensimmäisen vuoden marja on vihreä, seuraavana vuonna sininen ja kolmantena vuonna kypsä, jolloin sen väri on melkein musta.

    Kypsät ja raa’at eli vihreät ja tummat marjat maistuvat täysin erilaisilta. Molempia voi käyttää ravinnoksi. Marjat kuivataan hitaasti hyvin miedossa lämmössä. Yli 40 asteessa kuivatut marjat rypistyvät.

    Kuivattuja katajanmarjoja käytetään kokonaisina, murskattuina tai jauheena. Marjat ovat vahvan makuisia, ja 4–8 katajanmarjaa on yleensä sopiva annos muutaman hengen annoksiin. Niitä voi myös pakastaa.

    Marjat sopivat ruokiin, juomiin, säilöntään ja siirapiksi. Katajanmarjoja voi käyttää mausteena esimerkiksi kinkussa, muussa sianlihassa, riistassa, kalassa, kanassa, lampaassa, kaaliin, viiniin, olueen ja kaljaan, teehen, hedelmäkakuissa, omenajälkiruoissa, pikkelsseissä, hapankaalissa (12 marjaa / 1 kg hapankaalia), pateissa, keitoissa ja kastikkeissa. Katajanmarjat sopivat hyvin myös erilaisiin marinointiliemiin samoin kuin hapanleipätaikinaan.

    Murskattuja katajanmarjoja voi kokeilla tuorejuuston, punajuuren ja suklaan maustamiseen. Raa’at marjat sopivat erinomaisesti kastikkeiden mausteeksi, varsinkin sienimuhennokseen. Puolukkasäilykkeen maustamiseen voi kokeilla 12 marjaa / 1 kg puolukoita. Paksua katajanmarjasiirappia voi käyttää marjojen säilömiseen.

    Katajanmarja saattaa suurina annoksina aiheuttaa muun muassa vatsakipua, oksentelua, aineenvaihdunnan häiriöitä ja munuaisvaurioita.

    Lue Aarteen jutusta, miten katajan kerkkiä ja havuja voi käyttää ruuanlaitossa ja poimi talteen reseptit kotitekoiseen giniin ja katajanmarjaperunoihin.

    Artikkelin aiheet
    katajanmarja
    mausteet
    ruoanlaitto
    kataja
    perinteiset suomalaiset ainesosat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset