• Mehiläistarha ei saa olla päähänpisto

    Moni haaveilee kesämehiläisistä ajattelematta, että mehiläisetkin ovat hoitoa vaativia kotieläimiä.
    Mehiläistarhan ahkeroijat eivät pärjää ilman huolenpitoa.
    Mehiläistarhan ahkeroijat eivät pärjää ilman huolenpitoa. Kuva: Satu Lehtonen
    Ruoka
    28.5.201517:42
    Maija Ala-Siurua

    Suomen Mehiläishoitajain liitto (SML) toivoo, ettei mehiläispesiä otettaisi hetken mielijohteesta vaan tarhaajaksi mielivä hankkisi tietoa lukemalla kirjoja ja käymällä mehiläishoidon peruskurssin. Vinkkejä ja apua saa myös kokeneilta tarhaajilta.

    Mehiläishoitoa ei tarvitse aloittaa itse vaan voi liittyä esimerkiksi paikallisyhdistyksiin ja tutustua toisten tarhaajien avulla mehiläisten maailmaan, sanoo tutkimuskoordinaattori ja tiedottaja Tuula Lehtonen SML:stä

    Tarhaajan pitää käydä pesillä säännöllisesti tarkistamassa muun muassa ruokavarat, mehiläisten tilan tarve ja pesän vointi sekä tarkkailla tauteja. Mehiläisten parveilu pitää estää, jotta niistä ei olisi haittaa muille.

    Lehtosen mukaan hunajan keruuaikaan työn määrä ja varusteiden tarve voi yllättää asiaan perehtymättömän.

    Mehiläiset ovat jälleen nousseet ihmisten mieliin ja mielenkiinnon kohteeksi USA:n mehiläiskadosta uutisoinnin seurauksena. "On todella hienoa, että ihmiset haluavat mehiläisten hyvää ja lisää pesiä, mutta mehiläisiä ei kannata hankkia, jos niistä ei ehdi pitää kunnolla huolta. Tänä kesänä asiaa voi opiskella, ja ensi keväänä ostaa pesän", Lehtonen sanoo.

    Jos viljelijä haluaa mehiläisiä vain pölytykseen, tarhaajilta voi vuokrata pesiä pölytyspalveluun.

    Artikkelin aiheet
    mehiläishoito
    mehiläiset
    mehiläispesät
    hunajantuotanto
    kotieläinten hoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset