• Helsingin Mylly vei Lidlin vientikilpailun voiton – palkintona vientihenkilö vuodeksi

    Helsingin Myllyllä kova tavoite: "Haluamme olla viiden vuoden päästä maailman suurin lisäarvollisten kauratuotteiden jalostaja", toimitusjohtaja Niklas Kumlin sanoo.
    Edessä HK Scanin Hong-Kongin markkinoille räätälöityjä porsaanlihapakkauksia. Kehitysjohtaja Matti Hakkarainen pääsi kilpailussa tiskin taakse. Toinen esittelijä keittiömestari Janne Leppänen.
    Edessä HK Scanin Hong-Kongin markkinoille räätälöityjä porsaanlihapakkauksia. Kehitysjohtaja Matti Hakkarainen pääsi kilpailussa tiskin taakse. Toinen esittelijä keittiömestari Janne Leppänen. Kuva: Aimo Vainio
    Ruoka
    12.10.201718:42
    Aimo Vainio

    Suomen ruokavienti oli vuoden 2016 ja 2017 kesäkuiden välisenä aikana 130 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisenä vuoden jaksona.

    "Hallituksen tavoite on parantaa ruokaviennin tasetta 500 miljoonalla eurolla vuoteen 2020 mennessä. Kun se kerrottiin julki, moni piti tavoitetta mahdottomana. Ei pidä enää", maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kertoi Lidlin vientikilpailun voittajan julkistamistilaisuudessa.

    Lepän tavoittelemaa viennin kasvua lähtee hakemaan Lidlin kilpailun voittaja Helsingin Mylly tuotteella Overnight Oats Mix.

    Overnight tuotteen nimessä tarkoittaa sitä, että kaurahiutaleita ei keitetä, vaan ne sekoitetaan nesteeseen ja puuro jätetään yön yli jääkaappiin.

    "Olemme tehneet vientiä jo ennen kisaa. Haluamme olla viiden vuoden päästä maailman suurin lisäarvollisten kauratuotteiden jalostaja", Helsingin Myllyn toimitusjohtaja Niklas Kumlin sanoo.

    Tuote valmistetaan suomalaisesta kaurasta.

    Kilpailu oli Lidlin lahja satavuotiaalle Suomelle. Palkinto on vientiä edistävän henkilön vuoden palkkaus.

    "Kilpailu järjestettiin silkasta innosta suomalaista ruokaketjua kohtaan", Lidlin Suomen toimitusjohtaja Lauri Sipponen sanoi.

    Vuonna 2016 Lidlin ketjun kautta 20 suomalaista tavarantoimittajaa vei lähes 60 eri tuotetta yhteensä 23 Euroopan maahan.

    "Meidän ihmiset ovat joka päivä yhteistyössä kansainvälisten kollegoiden kanssa. Vientityötä tehdään arjen kansainvälisen tekemisen kautta", Sipponen sanoo.

    Leppä korosti, että viennin lisääntyminen hyödyttää myös alkutuottajia.

    "Maatalouden kriisirahaa on ohjattu myös viennin lisäämiseen", Leppä sanoi.

    Kisassa jaettiin seuraavat kunniamaininnat:

    Markkinointiosaamisesta: Goodio Oy, luomuraakasuklaa

    Kotimaisen työn arvostamisesta: Linkosuon leipomo oy, Ruislastu Sour Cream

    Kotimaisen raaka-aineen käytöstä: HKScan Finland Oy, Pork Meat Omega3 No Antibiotics Ever.

    MT kertoi Lidlin ja Primulan leipomon viennistä 6.10.

    Lidl hakee ruokaviennin kasvua – kannustaa suomalaisyrityksiä opettelemaan markkinointia

    Primulassa uunit kuumana ja leipää paistetaan kolmessa vuorossa – vienti aukesi Lidlin verkoston kautta ja liikevaihto moninkertaistui

    Lidlin elintarvikekisa huipentuu – joku näistä on seuraava vientitoivo

    Artikkelin aiheet
    Helsingin Mylly
    Lidl
    ruokavienti
    kauratuotteet
    vientikilpailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta