• Haineväkeitolle evänsä menettävien hailajien suojelu kiristyy – lajeilla käytävää kauppaa aletaan valvoa

    Haiden liitteeseen lisäämistä ajanut Wildlife Conservation Society -järjestö (WCS) kertoo, että ainakin 70 prosenttia kaupattaviksi päätyvistä hainevistä on peräisin tiikerihaiden heimoon kuuluvilta lajeilta.
    Kilogramma hainevää maksaa vajaat tuhat euroa itäisessä Aasiassa. LEHTIKUVA/AFP.
    Kilogramma hainevää maksaa vajaat tuhat euroa itäisessä Aasiassa. LEHTIKUVA/AFP.  
    Ruoka|Ruoka
    18.11.202207:45
    STT–AFP

    Kansainvälisessä Cites-kokouksessa päätettiin torstaina lisätä tiikeri- ja vasarahait lajilistalle, jolla olevien eläinten kansainvälistä kauppaa kontrolloidaan. Cites on uhanalaisten lajien, niiden osien ja niistä valmistettujen tuotteiden kansainvälistä kauppaa sääntelevä sopimus.

    Liitteeseen II kuuluu lajeja, jotka eivät ole vielä uhanalaisia mutta jotka voivat sellaisiksi päätyä, jos niillä käytävää kauppaa ei säännellä. Niiden kansainvälinen kauppa on sallittua, mutta vaatii vientiluvan vientimaasta.

    Haiden liitteeseen lisäämistä ajanut Wildlife Conservation Society -järjestö (WCS) kertoo, että ainakin 70 prosenttia kaupattaviksi päätyvistä hainevistä on peräisin tiikerihaiden heimoon kuuluvilta lajeilta. Heimoon kuuluvat esimerkiksi tiikerihai, maitohai ja mustakuonohai.

    WCS:n Luke Warwick kuvailee nykyistä tilannetta mittavaksi haiden uhanalaisuuskriisiksi. Hänen mukaansa hait ovat paitsi elintärkeitä valtamerten ekosysteemeille myös toiseksi uhanalaisin selkärankaisten ryhmä maailmassa.

    Hainevillä tehdään vuosittain kauppaa satojen miljoonien eurojen arvosta. Kilogramma hainevää maksaa vajaat tuhat euroa itäisessä Aasiassa, jossa sitä käytetään statussymboliherkku haineväkeitossa.

    Citesin kokouksessa Panamassa pohditaan yhteensä reilua 50:tä esitystä eri lajien suojeluasteista. Joukossa on muun muassa krokotiileja, liskoja ja käärmeitä sekä useita puu- ja kasvilajeja.

    Lopulliset päätökset tehdään kokouksen päätöstapaamisessa marraskuun 25. päivänä.

    Vuodesta 1975 käytössä ollut Cites sääntelee noin 36  000 kasvi- ja eläinlajilla käytävää kauppaa sekä tarjoaa mekanismeja laittoman kaupan kitkemiseen. Sääntöjä rikkovat maat saavat rangaistuksen.

    I-liitteen lajien kansainvälinen kauppa on kielletty paitsi poikkeusluvalla muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin. III-liitteessä oleville lajeille vaaditaan tietyistä maista aina vientilupa ja muista maista vientilupa tai alkuperätodistus.

    Citesin jäsenistöön kuuluu valtaosa maailman maista.

    Artikkelin aiheet
    hait
    uhanalaiset lajit
    CITES
    villieläinsuojelu
    haineväkauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle