• Peltiruoka sopii etäpäivään ja ison porukan ruokkimiseen

    Tähteistä ja pakastimesta löytyy aineksia, joista syntyy juhlavampikin ateria.
    Pellillä kypsyy koko ateria, tällä kertaa kalaa ja raakoja ja kypsiä kasviksia.
    Pellillä kypsyy koko ateria, tällä kertaa kalaa ja raakoja ja kypsiä kasviksia. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Ruoka
    31.5.202012:00
    Eija Mansikkamäki
    Tämä arjen juhlaruoka syntyi helposti.
    Tämä arjen juhlaruoka syntyi helposti. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Kuinka en tajunnut tätä aiemmin? Että ruokaa voi laittaa isolle etätyötä tekevälle ja -koulua käyvälle porukalle paitsi suurtalouskattilassa myös pellillä uunissa. Siihen vain mätkitään kaikenlaista uutta ja vanhaa, ja hyvää tulee!

    Tällä kertaa uuniin ui pakastimen pohjalta pyydetty lohi, jonka siivutin medaljongeiksi. Seuraksi kuorin nipun keittämättä jääneitä parsoja, lohkoin porkkanoita, toissapäivänä keitetyt perunat kuorineen ja viikkoja vanhan sitruunan. Päälle huiskitaan mausteet ja kuutiot ja öljyt feta-purkin pohjalta. Ja ei kun uuniin!

    Kypsymisen aikana sekoittelin kalalle tartar-kastikkeen kermaviilistä ja valmiista sinappikurkkusalaatista, ja panin toisen parsanipun kiehumaan. Parsojen paras soosi eli perinteinen puolalainen syntyi helposti, kun kovia muniakin oli valmiina: kattilassa sulatetaan nolon paljon voita, johon sekoitetaan keitetyt ja hienonnetut munat sekä vähän viinietikkaa, suolaa ja persiljaa, jota sitäkin kasvoi pakastimessa. Vie kielen!

    Lopputulos? Ei kallista eikä vaikeaa, mutta silti liian hyvää ollakseen arkisena etätyöpäivänä tähteistä kyhätty kokonaisuus. Pelkkä kuohuviinilasillinen olisi tehnyt siitä juhlaruuan.

    Artikkelin aiheet
    peltiruoka
    etätyöpäivä
    juhlaruoka
    lohi
    arsiruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset