• Sherrysilli

    Sherrysillin voi antaa ruokalahjana jo ennen joulua, jolloin se helpottaa joulun alkupalojen valmistajaa.
    Sherrysillin voi antaa ruokalahjana jo ennen joulua, jolloin se helpottaa joulun alkupalojen valmistajaa.
    Sherrysillin voi antaa ruokalahjana jo ennen joulua, jolloin se helpottaa joulun alkupalojen valmistajaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Resepti
    15.12.201719:14
    Marita Joutjärvi

    Sherrysilli

    6–8 annosta

    Ainekset

    • noin 300 g sillifileitä (mieluiten vähäsuolattuja)
    • 1–2 punasipulia
    • 2–3 valkosipulinkynttä

    Marinadi

    • 1 dl sherryä (puolikuivaa, Amontillado)
    • 1 sitruunan mehu
    • 2 rkl omenaviinietikkaa tai vaaleaa balsamicoa
    • 2 rkl öljyä
    • 1 rkl juoksevaa hunajaa
    • 10 roseepippuria
    • 5 maustepippuria

    Valmistusohje

    Leikkaa fileet sopiviksi haarukkapaloiksi. Leikkaa kuorittu punasipuli renkaiksi ja valkosipulinkynnet viipaleiksi.

    Sekoita marinadin ainekset keskenään.

    Lado sillipalat sipulien ja marinadin kanssa kerroksittain lasipurkkiin tai tarjoiluastiaan. Lusikoi loppu marinadi päällimmäiseksi. Sulje tai peitä astia ja anna maustua viileässä seuraavaan päivään.

    Koristele silli halutessasi vielä juhla-asuun ruohosipulisilpulla ja roseepippureilla.

    Artikkelin aiheet
    Sherrysilli
    joulu
    ruokalahja
    silli
    resepti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset