• Suomalainen syö hyönteisen mieluiten jauhettuna mausteiseen ruokaan

    Noin 70 prosenttia kyselyyn vastanneista suhtautui myönteisesti hyönteisistä valmistettuihin elintarvikkeisiin.
    Hyönteiset nautittaisiin mieluummin mausteisessa ja suolaisessa ruuassa kuin makeassa.
    Hyönteiset nautittaisiin mieluummin mausteisessa ja suolaisessa ruuassa kuin makeassa. 
    Ruoka
    15.10.201714:16
    Riitta Mustonen

    Itä-Suomen yliopiston opiskelija Outi Vartiainen selvitti kotitaloustieteen opinnäytetyössään kuluttajien suhtautumista hyönteisruokaan ja aikomusta käyttää hyönteisiä omassa ruokavaliossa.

    Aikomukseen käyttää hyönteisistä valmistettuja elintarvikkeita vaikuttivat sukupuoli, asuinpaikka, koulutus, ikä, kokemus hyönteisten syönnistä ja pelko uusia ruokia kohtaan.

    Eniten aikomukseen vaikuttivat asenne ja neofobia eli uusien asioiden pelko.

    Kaikkiaan 567 kuluttajaa vastasi sähköiseen kyselyyn. Vastaajista naisia oli kaksi kolmasosaa.

    Vastaajat suhtautuivat myönteisimmin ruokaan, jossa hyönteiset ovat jauhettuna. Lisäksi hyönteisten koettiin sopivan paremmin suolaiseen tai mausteiseen kuin makealta maistuvaan ruokaan.

    Kasvatetuista hyönteisistä valmistettuun ruokaan suhtauduttiin myönteisemmin kuin villinä kasvaneista valmistettuun.

    Kaiken kaikkiaan erilaisiin hyönteisiä sisältäviin ruokiin suhtauduttiin hyvin myönteisesti. Yleisimpinä syinä mainittiin hyönteisruuan ympäristöystävällisyys, ekologisuus ja kestävän kehityksen mukaisuus.

    Syitä olla käyttämättä hyönteisistä valmistettuja elintarvikkeita olivat kielteiset tunteet hyönteisiä ja niiden syömistä kohtaan.

    Syitä käyttää hyönteisistä valmistettuja elintarvikkeita esitettiin enemmän kuin syitä olla käyttämättä niitä.

    Vartiaisen mukaan tutkimuksesta voi päätellä, että kuluttajat suhtautuvat myönteisesti hyönteisistä valmistettuihin elintarvikkeisiin ja aikovat käyttää niitä tulevaisuudessa.

    Hän huomauttaa kuitenkin, että tulokset koskevat näytettä, eikä niitä voida yleistää koskemaan kaikkia suomalaisia kuluttajia.

    "Saadut tulokset kuitenkin vahvistavat aikaisempaa tutkimustulosta, jonka mukaan suomalaiset ovat hyvin kiinnostuneita hyönteisruuasta", Vartiainen summaa.

    Artikkelin aiheet
    hyönteisruoka
    kuluttajatutkimus
    kestävä kehitys
    Itä-Suomen yliopisto
    suomalaisten asenteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset