• HS vertaili ruuan hintoja pääkaupunkiseudulla: Onko halpuutuksen pohja nyt nähty?

    PTT:n Kyösti Arovuori arvioi, että hinnan lisäksi alkaa näkyä kauppojen välinen kilpailu valikoimilla.
    Kaupan ketjuista Lidl ja SOK vakuuttavat HS:lle hintakisan jatkuvan tiukkana.
    Kaupan ketjuista Lidl ja SOK vakuuttavat HS:lle hintakisan jatkuvan tiukkana. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    11.1.201809:46
    Kaijaleena Runsten

    Helsingin Sanomien vertailun mukaan ruokakorin hinta kallistui viime tammikuuhun verrattuna lähes kaikissa testatuissa kaupoissa.

    Lehden haastattelema PTT:n tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori arvioi talouskasvun muuttavan ihmisten ostokäyttäytymistä. Hintakisa jatkuu hänen arvionsa mukaan niissä tuotteissa, jotka ovat hintaa ratkaisevana pitäville asiakasryhmille tärkeitä.

    Rinnalle tulee kuitenkin myös kilpailu valikoimilla, sillä se kuluttajajoukko kasvaa, joka päättää ostoksensa muun kuin hinnan perusteella, Arovuori ennustaa.

    Lidlin kaupallinen johtaja Timo Hansio kommentoi, että raaka-ainetekijät pakottavat katsomaan, millä hinnalla voidaan tuotteita myydä.

    Sen sijaan SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine vakuuttaa, että S-ryhmä aikoo olla jatkossakin hintajohtaja.

    HS:n vertailussa myös kaikenkokoisten S-ryhmän kauppojen hinnat nousivat viime vuodesta.

    HS:n vertailu tehtiin kahdeksassa Helsingin ja Vantaan ruokamyymälässä. Mukana oli 30 tuotetta. Samojen tuotteiden hintoja seurattiin myös vuosi sitten.

    HS:n uutinen (näkyy vain tilaajille)

    Lue myös:

    Kotimaisen ruuan suosio ei näy lampurin kukkarossa

    PTT:n ennuste syyskuulta: Ruuan hinta kääntyy nousuun

    Artikkelin aiheet
    ruuan hinta
    hintavertailu
    PTT
    kauppojen kilpailu
    pääkaupunkiseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta