• Rakastetun janssoninkiusauksen salainen ainesosa paljastettiin: Lopputulos on täydellinen

    Janssoninkiusaus on yksi ruotsalaisista joulupöytäherkuista. Siitä saa erityisen maistuvaan Viking Linen salaisella ainesosalla.
    Mätitahna tuo janssoninkiusaukseen rutkasti lisämakua.
    Mätitahna tuo janssoninkiusaukseen rutkasti lisämakua. Kuva: Janiko Kemppi
    Ruoka|Ruoka
    2.12.202406:00
    Janiko Kemppi

    Joulu näkyy ruotsinlaivoillakin vahvasti. Joulupöydät on jo katettu Viking Linelläkin, jolla joulubuffetteja on tarjolla 26. joulukuuta saakka.

    Viking Linellä janssoninkiusaus on oleellinen osa joulubuffettia erityisesti ruotsalaismatkustajat mielessä. Janssoninkiusausta kannattaa toki valmistaa kotonakin joko jouluna tai joulun ulkopuolena. Tällöin kannattaa ottaa käyttöön salainen ainesosa, mätitahna.

    Viking Linen buffet specialist Jukka Kavasto kertoo, että kiusaukseen tulee kermaa, johon sekoitetaan Kallen mätitahnaa, anjovista, perunaa ja paistettua sipulia.

    ”Tehdään siis perinteinen janssoninkiusaus, johon lisätään Kallen mätitahnaa”, Kavasto kertoo.

    Yhteen vuoalliseen kiusausta käytetään yksi tuubillinen (190 grammaa) mätitahnaa.

    ”Sitä tulee joukkoon yllättävänkin paljon”, Kavasto toteaa.

    Kun tekee kotona, pitää muistaa suolan määrä: Ei lisätä siis suolaa, niin kuin ei koskaan kyseistä laatikkoa valmistettaessa, ja käytetään vähemmän anjovislientä. Muuten voi käydä Kavaston mukaan hassusti.

    Kun janssoninkiusaus paistuu hitaasti uunissa, ruskistuu kerma lähes karamellimaiseksi. Perunasta tulee erityisen pehmeää ja mätitahna tuo syvää makua ilman, että mätitahna itse maistuisi selkeästi kiusauksessa.

    Täältä löydät MT:n reseptin janssoninkiusaukselle.

    Lisää aiheesta
    • Glögikuulat tuovat uutta tvistiä perinteisiin joulutorttuihin.

      Reseptit | Joulutorttuvillitys jatkuu: Uusi täyte tuo herkkuun vaihtelua

    • Mausteiset mokkapalat saavat tällä kertaa päällensä vaalean kuorrutteen.

      Reseptit | Mokkapalat uudella tapaa: Kermainen kuorrute kruunaa klassikon

    • Minttusuklaa tuo kivaa lisämakua pipareihin.

      Reseptit | Marianne-piparit ihastuttavat minttusuklaan ystäviä

    • Pätkiskakku on näyttävä osa juhlapöytää.

      Reseptit | Pätkiskakku on suklaan ystävän unelma – näin leivot sitä kotona

    Artikkelin aiheet
    janssoninkiusaus
    joulu
    Viking Line
    Kallen mätitahna
    ruokaohje
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle