• Suurin osa aikoo valita ravintolassa punaista lihaa niin kuin ennenkin, mutta broileri on vahva haastaja

    "Punaista lihaa valitaan, kun ravintolassa halutaan herkutella", päättelee Hannu Korhonen.
    Eniten ravintolaruokailussa lihasta pitävät 35–64-vuotiaat, joista noin puolet ei aio vähentää lihan kulutustaan.
    Eniten ravintolaruokailussa lihasta pitävät 35–64-vuotiaat, joista noin puolet ei aio vähentää lihan kulutustaan. 
    Ruoka
    22.9.202000:00
    Riitta Mustonen

    Jopa 42 prosenttia aikoo lisätä vihannesten ja juuresten kulutusta ravintolaruokailussa ja 39 prosenttia kalan syömistä, selviää Ravintolaruokailijoiden fleksaus -tutkimuksesta.

    Ne kyselyyn vastanneet, jotka olivat vähentäneet punaisen lihan kulutusta, olivat vaihtaneet nautaa ja possua broileriin, kalaan ja vihanneksiin. Kespron asiakastieto- ja markkinayksikön johtaja Hannu Korhonen uskoo broilerin nousevat ravintoloiden ruokalistoille entistä näkyvämmin, koska se on kalaa edullisempaa.

    Jopa 69 prosenttia vastaajista kertoi kasvispohjaisten raaka-aineiden kulutuksen lisäyksen syyksi halun syödä terveellisemmin. Uutuuksien kokeilu, eettiset ja ympäristökulmat korostuivat sitä enemmän, mitä nuoremmasta vastaajaryhmästä oli kyse.

    Kespron Ravintolaruokailijoiden fleksaus -kyselytutkimukseen vastasi toukokuussa noin 1 400 ulkona syömisestä ja ruokatrendeistä kiinnostunutta kuluttajaa. Tulokset ovat suuntaa antavia.

    Lue myös:

    Mitä Suomessa syötiin vuonna 2019? — Lihan ja maidon kulutus laski edellisvuodesta

    Puolet suomalaisista ajattelee, että lihan ilmastovaikutuksia liioitellaan mediassa — kolme neljästä pitää lihan osuutta omassa ruokavaliossaan sopivana

    Artikkelin aiheet
    punainen liha
    broileri
    ravintolaruokailu
    kulutustottumukset
    ruokatrendit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset