• Paljon on neuvottelemista edessä, jotta silakka säilyy lautasella

    Suomessa on aina nojattu kiintiöissä ja rajoituksissa tieteelliseen neuvoon.
    Savustettua silakkaa.
    Savustettua silakkaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Kalastus
    4.9.202306:00
    Kolumni
    Sari Essayah

    Euroopan komissio lähetti kylmän syksyisen suihkun suomalaisille kalastajille kalastuskiintiöiden muodossa. Komissio esittää, että ensi vuonna silakan kohdennettu kalastus kielletään Suomen lähivesillä kokonaan. Ainoastaan pieni sivusaaliskiintiö kilohailin kalastuksen ohessa saatavia silakoita varten sallittaisiin. Kielto koskisi myös lohenkalastusta Ahvenanmaan ja Merenkurkun välillä. Perämerenkin alueella lohikiintiö laskisi 15 prosenttia. Ainoastaan Suomenlahdella lohenkalastus saa jatkua jopa pienen lisäyksen kera kiintiöön.

    Mikäli ehdotus toteutuisi sellaisenaan, se merkitsisi merialueen silakkaan ja loheen perustuvien kalastus- ja jalostuselinkeinojen ja kalajauhotehtaiden toiminnan alasajoa, millä olisi merkittävä negatiivinen vaikutus myös työpaikkojen menetyksenä. Silakka on selkeästi merialueen taloudellisesti merkittävin kalalaji ja tärkeä myös huoltovarmuuden kannalta. Viime vuonna silakkaa pyydettiin 68 miljoonaa kiloa. Myös lohen vapaa-ajan kalastuksen osalta komission ehdotus merkitsisi uusia merkittäviä rajoitteita Suomen merialueilla, millä olisi kielteinen vaikutus myös kalastusmatkailuun.

    Komission esitys on siis täysin suhteeton, mutta oudointa on, ettei se huomioi kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) tieteellistä neuvoa, jonka mukaan kalastusta voitaisiin pienennetyin kiintiöin jatkaa sekä Pohjanlahdella että Itämerellä. Suomessa on aina nojattu kiintiöissä ja rajoituksissa tieteelliseen neuvoon, jolloin on voitu varmistua siitä, että kalakantojen hyödyntäminen pysyy kestävällä tasolla. Myös Pohjanlahden ja pääaltaan lohen osalta täsmärajoitukset turvaisivat lohikantoja totaalikieltoa paremmin ja myönteinen kehitys pystyttäisiin turvaamaan.

    Sosiaalisessa mediassa on riekuttu, että valtaosa silakkasaaliista menisi turkistarhoille rehuksi, joten joutaakin loppua koko kalastus. Rehuksi päätyy nykyään alle kymmenen prosenttia saaliista, sen sijaan kalankasvatuksessa käytettäväksi kalajauhoksi ja ihmisravinnoksi jalosteiksi ja elintarvikekäyttöön sekä vientiin päätyy suurin osa. Isoin haitta kiellosta olisi nimenomaan kotimaiselle elintarvikekäytölle, jossa on viime aikoina saatu kehitettyä uusia silakkatuotteita.

    Sitäkään ei sovi unohtaa, että kala ja erityisesti silakka on Suomen ruokaturvan kannalta tärkeä proteiinilähde. Jos kalastukseen ja jalostukseen liittyvä yritystoiminta jouduttaisiin kalastuskiellon takia ajamaan alas, niin se tuskin toipuisi enää siinä vaiheessa, kun komissio suuressa viisaudessaan pitäisi kalakantojen elpymistä riittävänä kalastuksen jatkamiseen.

    Työ kohtuuttoman esityksen muuttamiseksi on jo aloitettu. Istuntotauolta palaava eduskunta saa ensi töikseen esityksen käsiteltäväkseen Suomen kannan muodostusta varten. Samoin Itämeren alueellistamistoimielimessä BALTFISH:ssä käsitellään esitystä, ja kuullaan muiden jäsenmaiden ensireaktiot. Esitys on haasteellinen toki muillekin Itämeren maille, joten paljon neuvottelemista on edessä, jotta silakka säilyy lautasella.

    Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeri.

    Lisää aiheesta
    • Suomen silakkasaalis vuonna 2022 oli 68 miljoonaa kiloa ja arvo kalastajahinnoin laskettuna 15,5 miljoonaa euroa.

      Erä | EU-komissio suunnittelee silakan kalastuksen kieltämistä ensi vuodesta alkaen

    • ”Valtioneuvoston kanta pyritään valmistelemaan mahdollisimman nopeasti, jotta eduskunta voi päättää Suomen kannasta asiassa viivytyksettä”, maa- ja metsätalousmnisteri Sari Essayah kertoo.

      Kalastus | Ministeri Essayah: ”Komission ehdotus silakan kalastuskiintiöstä ei ole perusteltu”

    • Särkeä menee suuret määrät hukkaan, sillä tällä hetkellä suomalaisten ruokalautaselle ui harvoin silakka tai särki.

      Elintarviketeollisuus | Kaksi kolmasosaa suomalaisten syömästä kalasta tuodaan ulkomailta – kotimaista kalantuotantoa halutaan trimmata vastamaan paremmin kysyntään

    • Kalastajat Kari ja Niklas Malen sekä Petteri Takala kokevat rysiä Reposaaressa.

      Kalastus | Merialueelta pyydetystä silakasta ruokalautasille päätyi viime vuonna vain viidesosa

    • Uusin tutkimus vahvistaa käsitystä kalasta terveellisenä ravintona.

      Hyvinvointi | Kalatiskillä ei kannata pelätä rasvoja – yllättäviä terveysvaikutuksia

    Artikkelin aiheet
    silakka
    kalastuskiintiöt
    Euroopan komissio
    lohikalastus
    huoltovarmuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen