• Apetit panostaa kasveihin ja unohtaa kalojen brändäyksen

    Apetit vaihtaa kalabrändinsä kaupan merkkeihin. Yhtiön öljykasvikauppa pyörii Baltiassa ja tuonti Suomeen toimii. Sucrosta ei yhtiön strategiassa mainita.
    Kalatuotteiden brändäys ei onnistu. Kauppa myy lohta alle omakustannushinnan.
    Kalatuotteiden brändäys ei onnistu. Kauppa myy lohta alle omakustannushinnan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    4.3.201611:40
    Tuure Kiviranta

    Elintarvikeyritys Apetit pyrkii kasvipohjaisissa tuotteissa Suomen johtavaksi brändiksi. Kalajalosteissa yhtiö sen sijaan aikoo keskittyä kaupan omiin merkkeihin.

    Liiketoimintajohtaja Anu Oran mukaan kaloista ei saa brändituotteita. Siksi hänen mielestään on kannattavampaa myydä kalaa kaupan private label -tuotteina.

    Tiistaina järjestetyssä Apetitin pääomamarkkinapäivässä Ora kertoi kaupan myyvän lohta alle omakustannushinnan. Se on luonut kuluttajille epärealistisen kuvan kalan hinnasta.

    Ora kertoi halpuuttamisen aiheuttaneen viime vuonna elintarviketeollisuudelle päänvaivaa. Nyt se on kuitenkin normaali olotila.

    Ora siirtyy viime vuonna Apetitille Suomen Lähikauppa Oy:n kaupallisen johtajan tehtävästä.

    Apetit aikoo Suomen ainoana suurena öljykasvien puristajana kehittää puristusta ja öljykasvien viljelyä Suomessa. Kotimainen viljely ei riitä tällä hetkellä tuottamaan tarpeeksi öljykasveja.

    Apetitilla on toimintaa myös Baltian maissa, joista se tuo rypsiä ja rapsia Suomeen puristettavaksi. Yhtiö aikoo laajentaa vilja- ja öljykasvitoimintojaan Baltiassa, koska ne ovat menestyneet hyvin.

    Apetitin strategiassa vuosille 2016–2018 ei mainita osakkuusyhtiö Sucrosta. Toimitusjohtaja Juha Vanhainen sanoi, että Sucroksen osalta täytyy seurata mihin sokerin maailmanmarkkinahinta nyt menee ja ratkaisuja tehdään myöhemmin.

    Artikkelin aiheet
    Apetit
    kasvipohjaiset tuotteet
    kalabrändi
    öljykasvit
    Baltia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset