• Mansikkapellot

    Vehnäleivän eli pullan sekä jauhelihamurekkeen reseptien kohdalle on merkitty suurin kirjaimin: opettele ulkoa, tulee kokeeseen.
    Ruoka
    24.3.201813:00
    Maija Ala-Siurua

    Minulla on hyllyssäni aikakone. Sen nimi on Ruoanvalmistus. Tämän keittokirjan sivut ovat taipuneet koirankorville ja kannet ovat aikaa sitten hävinneet. Kirjassa ei ole yhtään värikuvaa, ainoastaan haileita piirroksia siellä täällä.

    WSOY:n toimittama Ruoanvalmistus on oppikirja, jota ylioppilaspohjaisen maatilanemäntä­linjan opiskelijat käyttivät 1980-luvun lopulla Ahlmanin maa- ja kotitalousoppilaitoksessa Tampereella.

    Kyseinen tutkinto on vaipunut historian hämärään ja oppilaitoksenkin nimi on muuttunut monta kertaa. Sen sijaan Ruoanvalmistus-kirjan opit ovat edelleen käypää tavaraa.

    Kirja opastaa kädestä pitäen, miten puhkotaan silakoita, mitä ruhonosia kypsennetään keittämällä ja miten tehdään kaaviloitu voitaikina.

    Vehnäleivän eli pullan sekä jauhelihamurekkeen reseptien kohdalle on merkitty suurin kirjaimin: opettele ulkoa, tulee kokeeseen.

    Ruoanvalmistus on myös muistokirja. Sivujen reunat ovat täynnä kirjoittamiani aforismeja, huomioita oppituntien sisältöjen järkevyydestä sekä pätkiä silloisen lempiyhtyneeni Beatlesin laulujen sanoituksista.

    Kun kuulen laulun Strawberry fields for ever, hymyilen ja muistan, että paikka- eli katelautaselta ei saa syödä eikä käärötorttua saa sanoa kääre­tortuksi.

    Artikkelin aiheet
    ruoanvalmistus
    keittokirja
    Ahlmanin oppilaitos
    1980-luku
    Beatles
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset