• Näin voit säästää rahaa: Vinkit hävikkiruoan vähentämiseen ja 4 helppoa reseptiä

    Ruuan hyödyntäminen viimeiseen muruun saakka ei ole hävikkihifistelyä vaan marttamummon ikihyvä perusperiaate. Mikä työllä ja vaivalla on tuotettu tai rahalla hankittu, siitä otetaan kaikki irti.
    Tilaajalle
    Heitämme vuodessa noin 20 kiloa syömäkelpoista ruokaa roskiin henkilöä kohden. Kuivahtaneesta ruisleivästä valmistat vaikka rapeita krutonkeja.
    Heitämme vuodessa noin 20 kiloa syömäkelpoista ruokaa roskiin henkilöä kohden. Kuivahtaneesta ruisleivästä valmistat vaikka rapeita krutonkeja. Kuva: Carolina Husu
    Ruoka|Ruoka
    29.1.202317:00
    Helena Saine-Laitinen

    Minäkö muka heitän vuodessa satasella ruokaa roskiin? Se tarkoittaa noin 25 kiloa alun perin syömäkelpoista ruokaa. Luvut kuulostavat hurjilta, mutta näin kertovat Luonnonvarakeskuksen tilastot.

    Ruuantuotannossa ja -kulutuksessa syntyy vääjäämättä biojätteeksi päätyvää hävikkiä. Sillä on vaikutuksia sekä ympäristöön että talouteen. Suomessa kotitalouksien ruokahävikki on vuosittain arviolta 20–25 kiloa henkilöä kohden. Määrät vaihtelevat paljon eri kotitalouksien välillä. Erityisen paljon hävikkiä syntyy lapsiperheissä ja naisten sinkkutalouksissa.

    Yleisin syy ruuan poisheittämiseen on sen pilaantuminen ja päiväysten vanhentuminen. Lisäksi hävikkiä aiheuttavat ruuantähteet, liian ison määrän valmistus tai haluttomuus syödä samaa ruokaa uudelleen. Eniten heitetään pois kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä kahvijuomaa ja leipää.

    Rahassa mitattuna hävikin arvo on vuositasolla noin 500 miljoonaa euroa. Hävikin määrää on syytä määrätietoisesti vähentää niin kodeissa kuin ruuantuotannossa.

    Hävikin vähentämisvinkit

    – Tee ruokasuunnitelma todellisen tarpeen mukaan, laadi ostoslista ja osta vain tuotteita, joita aiot käyttää.

    – Pelasta ruokakaupan hyllystä hävikkiuhanalaiset, vielä käyttökelpoiset punalapputuotteet. Näin myös itse säästät kauppalaskussa.

    – Lue elintarvikkeiden päiväysmerkintöjä. Viimeinen käyttöpäivä -merkintä tarkoittaa päivää, jonka jälkeen tuotetta ei saa käyttää eikä myydä. Se merkitään helposti pilaantuviin raaka-aineisiin, kuten jauhelihaan. Parasta ennen -päiväys tarkoittaa, että tuote säilyy vielä tämän jälkeen.

    – Luota myös aistinvaraiseen arviointiin, eli haista ja maista, onko tuote vielä kunnossa.

    – Siivoa jääkaappi usein, jotta tiedät, mitkä ruuat ovat menossa vanhaksi. Nosta sellaiset tuotteet etualalle, ja käytä ne ensi tilassa.

    – Kokeile rohkeasti uusia reseptejä sen pohjalta, mitä ruoka-aineita kaapissa on jo valmiiksi. Jos syötät tuotteen nimen netin ruokasivustojen reseptiarkistoihin, saat runsaasti käyttövinkkejä.

    – Syö lautanen tyhjäksi. Pakasta ylijäänyt ruoka kätevissä annosrasioissa ja muista myös käyttää ne.

    – Hyödynnä ylijäänyt ruoka ja tuunaa siitä jotain uutta syötävää.

    Kun teet perunamuusia tarkoituksella reilusti, saat siitä seuraavana päivänä maistuvan peitteen makkarapaketin lopulle.
    Kun teet perunamuusia tarkoituksella reilusti, saat siitä seuraavana päivänä maistuvan peitteen makkarapaketin lopulle. Kuva: Carolina Husu

    Makkara-perunapaistos

    4 annosta

    • Ainekset
    • 250 g nakkeja tai makkaraa
    • 5 dl perunamuusia
    • 1 kananmuna
    • 2 dl juustoraastetta
    • 2 rkl ketsuppia
    • 1 rkl sinappia
    • 1 rkl makeaa chilikastiketta
    • 3 tomaattia
    • ½ tl mustapippuria
    • ½ dl basilikaa silputtuna tai 1 tl pizzamaustetta

    Valmistusohje

    Viipaloi makkarat ja levitä ne voideltuun uunivuokaan (20 x 30 senttiä).

    Sekoita perunasoseen joukkoon muna, puolet juustoraasteesta, ketsuppi, sinappi ja chilikastike. Peitä makkarat seoksella.

    Huuhtele ja viipaloi tomaatit. Levitä tomaatit perunasoseen päälle. Rouhi päälle pippuria myllystä. Ripottele päälle tuoretta basilikasilppua tai pizzamaustetta ja loput juustoraasteesta.

    Kypsennä 225-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia, kunnes paistoksen pinta on saanut väriä. Tarjoa kuumana salaatin kanssa.

    Ylikypsät banaanit maistuvat myös perheen pienimmille pähkinäisinä ja pehmeinä pikkukakkusina.
    Ylikypsät banaanit maistuvat myös perheen pienimmille pähkinäisinä ja pehmeinä pikkukakkusina. Kuva: Carolina Husu

    Banaani-pähkinäkakkuset

    10 kappaletta

    • Ainekset
    • 2 (yli)kypsää banaania
    • ½ dl makeuttamatonta maapähkinävoita
    • 1 kananmuna
    • 1 dl vehnäjauhoja
    • 1 dl kaurahiutaleita
    • 1 tl leivinjauhetta
    • ½ tl kardemummaa

    Valmistusohje

    Soseuta banaanit haarukalla kulhossa. Sekoita joukkoon maapähkinävoi ja muna.

    Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita ne banaaniseokseen.

    Ota ruokalusikalla taikinasta nokareita leivinpaperin päälle uunipellille. Levitä nokareet ohuemmiksi kakkusiksi (Ø 6 cm).

    Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä hetki.

    Levitä halutessasi pehmeille kakkusille maapähkinävoita ja banaaniviipaleita.

    Caesarsalaatin pikaversiossa hyödynnetään valmiiksi kypsennettyjä broilerifileitä ja kastikkeen anjovikset korvataan lorauksella kalakastiketta. Ripottele päälle kuivahtaneesta ruisleivästä paahdettuja krutonkeja.
    Caesarsalaatin pikaversiossa hyödynnetään valmiiksi kypsennettyjä broilerifileitä ja kastikkeen anjovikset korvataan lorauksella kalakastiketta. Ripottele päälle kuivahtaneesta ruisleivästä paahdettuja krutonkeja. Kuva: Carolina Husu

    Ruiskrutongit

    noin 1 litra

    • Ainekset
    • 6 (330 g) kuivahtanutta ruispalaleipää (Vaasan)
    • 75 g voita
    • 4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
    • ripaus suolaa

    Valmistusohje

    Avaa leivät ja levitä viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille.

    Sekoita pehmeään voihin valkosipulit ja ripaus suolaa. Voitele leivät kevyesti.

    Paahda leipiä 225 asteessa 6–8 minuuttia. Anna jäähtyä hetken ja leikkaa leivät saksilla krutongeiksi.

    Ripottele ruiskrutonkeja niin salaattiin kuin sosekeittoon tai napsi ihan sellaisenaan.

    Vinkki! Krutonkeja kannattaa tehdä kerralla koko uunipellillinen. Jos kuivahtanutta leipää on vain vähän, paahda ne paloiteltuina paistinpannulla.

    Keisarin pikasalaatti ruiskrutongeilla

    3 annosta

    • Ainekset
    • Salaatti
    • 1 kerä cosmopolitansalaattia tai 1–2 ruukkua roomansalaattia
    • 1 pkt (250 g) kananpojan paistettuja sisäfileitä (Kariniemi)
    • muutama lastu emmentaalijuustoa
    • 1 dl ruiskrutonkeja
    • Kastike
    • 1½ dl turkkilaista jugurttia
    • ½ dl emmentaalijuustoa hienoksi raastettuna
    • 1 rkl sitruunamehua + 1 tl raastettua kuorta
    • 1 rkl kalakastiketta
    • ripaus sokeria, suolaa ja mustapippuria

    Valmistusohje

    Sekoita ensin kastikkeen aineet keskenään, tarkista maku ja nosta kulho jääkaappiin maustumaan.

    Huuhtele ja kuivaa salaatti. Revi salaatti tarjoilukulhoon tai annoslautasille. Kääntele kastike salaatin joukkoon tai tarjoa se halutessasi erikseen.

    Paloittele salaatin joukkoon kypsät broilerifileet. Vuole joukkoon juustosta ohuita lastuja ja viimeistele krutongeilla.

    Jäikö kahvipannuun tilkka? Siitä syntyy jälkiruuaksi samettista kahvikiisseliä
    Jäikö kahvipannuun tilkka? Siitä syntyy jälkiruuaksi samettista kahvikiisseliä Kuva: Carolina Husu

    Mausteinen kahvikiisseli

    4 annosta

    • Ainekset
    • 2½ dl kylmää kahvijuomaa
    • 1 prk (2 dl) kevytkermaa
    • noin ¾ dl fariinisokeria
    • 3 rkl maissitärkkelystä
    • ripaus kanelia ja kardemummaa
    • 1 tl vaniljasokeria
    • Päälle
    • sokeria
    • Koristeluun
    • 4 rkl kermavaahtoa
    • 4 tl rouhittua suklaata

    Valmistusohje

    Mittaa paksupohjaiseen pinnoitettuun kattilaan kahvi, kerma, fariinisokeri, maissitärkkelys, kaneli ja kardemumma.

    Kuumenna koko ajan sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen 3 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon vaniljasokeri. Tarkista maku ja lisää halutessasi sokeria.

    Kaada kiisseli annoslaseihin tai jälkiruokamaljaan. Ripottele kiisselin päälle hieman sokeria kuortumisen estämiseksi. Anna jäähtyä ja nosta sen jälkeen peitettynä jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

    Koristele kahvikiisseli juuri kermavaahdolla ja suklaarouheella.

    Lisää aiheesta
    • Ravitsemustieteen professori tyrmää ajattelun, että proteiininkulutus jakautuisi lihaa syöviin miehiin ja nuoriin kaupunkilaisiin kasvissyöjiin. ”Aika suuri osa syö vaihtelevasti kaikkia proteiininlähteitä.”

      Ruoka | Syö palkokasveja ja järvikalaa, neuvoo ravitsemustieteen professori ‒ kestävä ruokavalio on usein myös edullinen

    • Materiaalitehokkuuden sitoumus pakottaa yritykset verrattain tarkkaan ruokahävikin raportointiin.

      Elintarviketeollisuus | Elintarvikeala vähensi ruokahävikkiä kolmessa vuodessa yli 10 miljoonaa kiloa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle