• Tammisaaressa kisataan lokakuussa artesaaniruoassa – eli missä?

    Artesaaniruoan SM-kisat ovat avoinna kaikille pohjoismaalaisille ruoan taitajille.
    Ruisleipä on helppo esimerkki artesaaniruoasta, mutta millaista olisi innovatiivinen artesaaniruoka? Se on yksi SM-kisojen kilpailusarjoista.
    Ruisleipä on helppo esimerkki artesaaniruoasta, mutta millaista olisi innovatiivinen artesaaniruoka? Se on yksi SM-kisojen kilpailusarjoista. Kuva: Kimmo Haimi
    Ruoka
    30.7.201617:40
    Juhani Reku

    Ruoka-artesaanit kilpailevat Suomen-mestaruudesta Raaseporin Tammisaaressa 10.–13.10. Artesaaniruoalla tarkoitetaan sellaista ruokaa, jonka valmistuksessa käytetään pääosin paikallisia, omalla tilalla tai omassa yrityksessä jalostettuja raaka-aineita.

    Ruoka-artesaanien valmistamissa erikoistuotteissa reseptiikan pohjana on usein paikallinen ruokaperinne.

    "Tunnusomaista artesaaniruualle on, että tekijä ja kädentaidot ovat läsnä koko tuotantoketjussa", kilpailun järjestäjien tiedotteessa todetaan.

    Kilpailulla halutaan järjestäjien mukaan tehdä artesaaniruokaa tutuksi kuluttajille. Samalla alan kehitystä pyritään nopeuttamaan.

    "Kilpailulla halutaan kannustaa ruoka-artesaaneja työssään ja innostaa heitä kehittämään yrityksiään ja tuotteitaan."

    Kilpailussa on 11 sarjaa: meijerituotteet, leikkeleet ja lihatuotteet, kalatuotteet, leipomotuotteet, marja- ja hedelmätuotteet, vihannes- ja sienituotteet, kylmät mauste- ja ruokakastikkeet, snacksit ja pikkupurtavat, innovatiiviset artesaaniruoat sekä juomat.

    Ilmoittautuminen kilpailuun on alkanut ja se jatkuu 26.8. asti. Suomalaisten lisäksi siihen voivat osallistua myös muut pohjoismaalaiset.

    Kilpailun toteuttavat yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriö ja Kustens Mat-projektin hankeryhmä. Se on osa Suomen puheenjohtajuusvuotta Pohjoismaiden Ministerineuvostossa. Vuoden aikana on järjestetty useita ruoka-alan tapahtumia, joista SM-kisat ovat laajin.

    Lisätietoja ammattiopisto

    Muokattu 15.55: Korjattu toimimaton linkki.

    Artikkelin aiheet
    artesaaniruoka
    Tammisaari
    suomen mestaruuskilpailu
    ruoka-artesaani
    Pohjoismaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset