• Joulukinkkua karttavat useimmin nuorehkot pääkaupunkiseudun naiset

    Lähes joka kolmas alle kolmikymppinen nainen ja joka viides korkeasti koulutettu ei syö jouluna kinkkua.
    Kolme neljästä suomalaisesta aikoo syödä kinkkua joulun aikana.
    Kolme neljästä suomalaisesta aikoo syödä kinkkua joulun aikana. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    29.11.201919:09
    Riitta Mustonen

    Silti kinkku on joulupöydän kestokunkku, sillä yhä kolme neljästä aikoo syödä kinkkua joulun aikana. Määrä on pysynyt jokseenkin vakiona, arvioidaan Lihatiedotuksesta.

    Parhaiten kinkku maistuu miehille ja 45–54-vuotiaille kuluttajille. Vähiten kinkkua syövät 18–30-vuotiaat naiset.

    Lihatiedotuksen teettämän vuosittaisen kinkun ostoaikomuksia selvittäneen tutkimuksen mukaan 74 prosenttia suomalaisista aikoo syödä kinkkua tulevan joulun aikana. Määrä on prosenttiyksikön suurempi kuin viime vuonna. Vajaa viidennes ei aio syödä kinkkua lainkaan ja kahdeksan prosenttia ei osaa sanoa.

    Pääkaupunkiseudulla syödään kinkkua muuta maata vähemmän.

    Kinkku korvataan useimmiten kalkkunalla, kalalla, riistalla, seitankinkulla, kasviksilla tai muulla liharuualla. Noin kaksi prosenttia koko väestöstä korvaa kinkun jollakin kasviperäisellä tuotteella, yleensä seitanilla.

    Joulukinkkua syödään yli 6 miljoonaa kiloa. Määrä on pysynyt lähes samana yli kymmenen vuoden ajan. Lihatiedotuksen jäsenyrityksiltä saatujen ennakkotietojen mukaan kinkkumyynti tulee tänäkin jouluna olemaan samaa tasoa.

    Joulukinkkujen ostoaikomukset 2019 tutkimukseen vastasi marraskuussa 1 176 yli 18-vuotiasta suomalaista.

    Artikkelin aiheet
    joulukinkku
    lihankulutus
    Pääkaupunkiseutu
    suomalaiset ruokatottumukset
    Lihatiedotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset