Jari Tuominen on kemisti, joka tuntee tuoksut kuin omat taskunsa. Tutkijana ja laboratorioissa työskennellyt Tuominen sanoo, että ei ole varsinainen viskimies, mutta siitä huolimatta hän kehitti viskien maistelua varten erityisen lasin. Se voi parhaimmillaan muuttaa koko viskimaailmaa.
Viskitislaamot kypsyttävät viskiä vuosia päästäkseen mahdollisimman aromirikkaaseen tuotteeseen, joka ei Tuomisen mukaan pääse lopulta oikeuksiinsa perinteisillä laseilla. Tämä johtuu siitä, että alkoholin vahva tuoksu peittää alleen muut, toivotut tuoksut.
”Viskejä kypsytetään 10–15 vuotta siksi, että niiden tuoksumolekyylit syntyvät, eikä niitä pääse edes aistimaan. Etanolin tuoksumolekyylien pitoisuus on niin suuri, että se miehittää nenän reseptoripinnan niin, että muille tuoksumolekyyleille ei jää tilaa”, Tuominen kertoo.
Savu-lasin muotoilun vuoksi etanoli ei pistä nenään. Silloin pääsee nauttimaan upeista aromeista, joita viskit ovat pullollaan.
Tiimalasin muotoisessa lasissa on kolme pientä tasoa, joiden kautta viski kaadetaan lasiin. Näiltä tasoilta etanoli haihtuu noin puolessatoista minuutissa niin, ettei se ylitä nenän hajureseptorien hajukynnystä.
Vajaa kahden minuutin jälkeen muut tuoksumolekyylit ylittävät hajukynnyksen, jonka jälkeen alkaa tapahtua ihmeitä.
Pääsimme testaamaan Savu-lasia käytännössä. Parin minuutin tekeytymisen jälkeen viskistä erottuvat kukkaiset ja hedelmäiset aromit. Aromit voivat olla esillä vain muutaman kymmenen sekunnin ajan, jonka jälkeen niitä ei enää haista.
Viittä minuuttia kohti tuoksu muuttuu tummemmaksi yleissävyltään. Viskistä voi erottaa esimerkiksi banaania tai uunissa paistettua omenaa. Seitsemän minuutin kohdalla vanilja alkaa erottua vahvasti ja 10 minuutin jälkeen tuoksu säilyy samanlaisena eli ei enää muutu.
Testissä haistoimme Savu-lasin rinnalla samaa viskiä perinteisestä viskilasista. Erot kävivät jo nopeasti selväksi. Siinä, missä Savu-lasissa tuoksu kehittyi, pysyi perinteisessä lasissa tuoksu samana ja etanolin tuoksu hyvin pistävänä. Nyansseja ei pystynyt erottamaan.
Ero johtuu kemiallisista ja fysikaalisista ilmiöistä Savu-lasissa olevissa tasoissa. Erilaisten tuoksujen kanssa ei kannata Tuomisen mukaan hötkyillä, sillä nenälle pitää antaa aikaa palautua.
Lasissa voi käyttää halutessaan myös jääpalaa, joka luo kaasutiiviin vesilukon lasiin. Näin alhaalla olevasta viskistä ei pääse etanolin hajua ylös lainkaan.
Tuominen korostaa, että itse viskin makuun lasi ei vaikuta millään tavalla.
”Juomasta ei poistu mitään, mutta lasia käyttämällä tiedät väkisinkin enemmän, vaikka et haluaisikaan. Kaikki lasien valmistajat sekä tislaamot tavoittelevat tällaista kokemusta, mutta tähän asti kukaan ei ole sellaista pystynyt tarjoamaan”, Tuominen sanoo.
Idea lasille syntyi sattumalta Tuomisen mietittyä viskimaailmaa oman kemistitaustansa kautta.
”Ihmiset käyttävät jopa satoja euroja viskipulloihin, mutta eivät pääse nauttimaan niistä parhaalla mahdollisella tavalla. Mietin, että ei se voi niin olla. Tämän vuoksi päätin tehdä tislaamon lasiin”, Tuominen kertoo.
Nyt myytävä Savu-lasi on kuudes versio lasista – se on kolmen vuoden ja monien vaiheiden tulos, jossa Tuominen on ottanut huomioon etanolin, veden, niiden seoksen ja lasiin syntyvien tuoksumolekyylien ominaisuudet.
Lasit valmistetaan Kaarinassa Lasi-Kostamolla käsityönä. Massatuotantona laseja ei voi edes valmistaa niiden kolmiulotteisuuden vuoksi. Lasi on ohutta, mutta suunniteltu niin, ettei se helposti hajoa, vaikka lasi kaatuisikin.