• Ruokaboksi muuttui Suomiboksiksi Suomalaisen ruuan päivän kunniaksi – "Vaikeinta on kotimaisten kuiva-aineiden hankkiminen"

    Boksien pasta tulee Italiasta ja suosikkeja ovat myös tuontitavaraa olevat riisi ja nuudelit.
    Ruokaboksipalvelu jakoi viime maanantaina 6 600 Suomiboksia tilaajilleen.
    Ruokaboksipalvelu jakoi viime maanantaina 6 600 Suomiboksia tilaajilleen. 
    Ruoka
    4.9.202123:05
    Riitta Mustonen

    Korona-ajan menestystuotteeksi noussut ateriapalvelu Ruokaboksi teki Suomalaisen ruuan päivän kunniaksi sinivalkoisen Suomiboksin, jossa tuotteet ovat mahdollisimman pitkälle kotimaista alkuperää.

    Ruokaboksin toimitusjohtajan Juhana Rintalan mukaan tavoitteena on mahdollisimman korkea kotimaisuusaste muulloinkin ja tuoretuotteissa tulevaisuudessa täysin kotimainen.

    Yllättävää kyllä, Rintalan mukaan vaikeinta on kotimaisten kuiva-aineiden hankkiminen. Asiakkaiden kestosuosikkeja ovat pasta ja riisi, ja niitä korvataan säännöllisesti esimerkiksi kotimaisilla kauralisukkeilla.

    Mutta salaatit ja yrtit ovat suomalaisia ympäri vuoden, Rintala vakuuttaa.

    ”Kotimaisuus ja tuoreus ovat erittäin tärkeitä asiakkaillemme. Säästämme asiakkailta vaivan tiirailla kaupassa kesäkurpitsoiden alkuperää. Kestävästi ja lähellä tuotettu ruoka on meille yhä tärkeämpi ostoperuste”, Rintala sanoo.

    Tavoitteena on myös karsia välikäsiä tuottajan ja asiakkaan välillä.

    ”Haluamme toimittaa ruuan mahdollisimman suoraan tuottajalta asiakkaalle.”

    Ruokaboksin idea on tarjota asiakkaalle kotiin kuljetettuna arkiviikon iltaruokien raaka-aineet ja reseptit. Ruokaboksi lupaa, että ruuanvalmistus onnistuu jokaiselta kotikokilta.

    Yritys on perustettu jo vuonna 2017, kun Rintala tutustui vastaavaan palveluun Ruotsissa. Se on saanut Business Finlandin tukea. Korona-ajan rajoitukset ovat vauhdittaneet sen suosiota, kun moni halusi välttää kaupassa käyntiä.

    Suomessa toimii muitakin vastaavantyyppisiä ruokakassipalveluita. Maailmalla ateriakassi- tai meal kit -palveluita ovat muun muassa Hello Fresh, Home Chef ja Gobble. Niistä Hello Fresh on listattu Frank­furtin pörssiin ja toimii kansainvälisesti.

    Ruokaboksin perustajat ja omistus ovat suomalaisia.

    Lue myös:

    Söin täällä: Ruokaboksi helpottaa lapsiperheen muonitusshow'ta

    MT testasi: Näin toimii päivällistarvikkeet kotiovelle toimittava ruokakassipalvelu

    Artikkelin aiheet
    Ruokaboksi
    Suomiboksi
    kotimainen ruoka
    ateriapalvelu
    Business Finland
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset