• Söin täällä: Ämmilässä kuin mummolassa

    Kittilän Levillä on ravintoloita, mistä valita hiihtopäivän illallispaikka. Hullu Poroon kuuluva Ämmilä kuulostaa varsin paikalliselta ja mainostaakin modernilla otteella tehtyä lähiruokaa, joten sinne siis.
    Rautuannos oli maittava.
    Rautuannos oli maittava. Kuva: Riitta Mustonen
    Ruoka|Ruoka
    23.4.202309:12
    Arvio
    Riitta Mustonen

    Lapin murteella ämmi tarkoittaa mummoa, joten nyt tultiin mummolaan. Ovella on vastassa mummopatsas, ja muukin sisustus henkii vanhanajan tunnelmaa.

    Valitsen listalta rautua eli nieriää, jota on annoksessa sekä paahdettuna fileenä että rautu-perunakroketissa. Kala on maukasta, syön myös rapeaksi paahtuneen nahkan. Lisukkeena olevaa korvasienimuhennosta olisin nauttinut enemmänkin. Makea sipuli kalafileen alla täydensi makuja, samoin tilkka porkkanapyreetä.

    Seuralainen päätyi poronkäristykseen, sillä sitä on syötävä ainakin kerran Lapin-reissulla. Mummolan tapaan käristystä olisi saanut santsiannoksen samaan hintaan (31 euroa), mutta yksi lautasellinen riitti. Lisukkeet olivat perinteiset eli puolukkaa ja suolakurkkua.

    Tyydyimme tällä kertaa pääruokaan, sillä mummolassa käynti maksaa. Kolmen ruokalajin aterian hinta olisi noussut yli 60 euroon. Lounaspöytään pääsee arkena 15 eurolla.

    Sesonkiaikaan ravintola on iltaisin täynnä, joten paikka kannattaa varata ennakkoon.

    Ämmilä, Rakkavaarantie 3, Sirkka

    Artikkelin aiheet
    Ämmilä
    Levi
    Hullu Poro
    lappilainen ruoka
    ravintola-arvostelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle