• KUOLLUT Säde Mantere-Alhonen

    Uutiset
    24.3.201415:00
    LIISA SYRJÄLÄ-QVIST

    Säde Mantere-Alhonen on poissa. Hän kuoli 8. helmikuuta 2014 kotonaan Vantaalla 73-vuotiaana sydämen väsymiseen. Hän oli syntynyt 6.3.1940 Helsingissä.

    Säde Mantere-Alhonen opiskeli Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa valmistuen maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi vuonna 1965, lisensiaatiksi 1969 ja tohtoriksi 1982 maitotaloustieteen alalta. Professorin arvo Mantere-Alhoselle myönnettiin vuonna 2001.

    Mantere-Alhonen teki elämäntyönsä Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tie-dekunnan maitotaloustieteen ja mikrobiologian laitoksilla. Hän toimi pääasiassa joko assistenttina tai lehtorina ja hoiti myöhemmin maitoteknologian professuuria.

    Hänen opetus- ja tutkimustyönsä kohdistui maidon ja maitovalmisteiden mikrobiologiaan.

    Säde Mantere-Alhonen oli ennen kaikkea opettaja. Innostavana opettajana hän sai jopa pitkään viivytelleet opiskelijat suorittamaan tutkintonsa.

    Säde Mantere-Alhonen oli hyvin sosiaalinen ja osallistuva henkilö. Jo opiskeluaikanaan hän toimi monissa alansa opiskelijajärjestöissä ollen muun muassa Sampsan, Viri Lactiksen, MYY:n ja MYL:n hallituksissa.

    Osakuntatoiminta huipentui hänen osallistumiseensa Satakuntalaisen osakunnan inspittärenä.

    Aktiivisuus jatkui Helsingin yliopiston assistenttien ja lehtorien sekä korkeakouluassistenttien hallituksissa. Hän oli myös tyylikkäällä tavallaan naisasianainen toimien muun muassa Helsingin Akateemisissa naisissa ja Naisagronomeissa näiden hallituksen jäsenenä tai puheenjohtajana.

    Oman alansa tieteelliset seurat, kuten Meijeritieteellinen seura sekä varsinkin pohjoismaiset alan järjestöt saivat tukea Mantere-Alhosen toimeliaisuudesta ja kielitaidosta. Useissa näissä hän oli johtotehtävissä.

    Säde Mantere-Alhosen toiminnalle ja harrastuksille loi pohjaa jo hänen lapsuuden kotinsa. Isän, Sampsa Mantereen kautta tuli tutuksi maalaiskulttuuri ja saksalaissyntyisen äidin kautta taas voimakas germaaninen kulttuuriperinne.

    Teatteri ja kuvataiteet olivat erityisesti hänen sydäntään lähellä. Lukuisilla ulkomaanmatkoilla hän innostui geologiaa opiskelleen miehensä, professori Pentti Alhosen opastuksella muun muassa fossiileista. Säde Mantere-Alhosessa heijastui aina tietty akateemisuus ja kulttuurin monipuolisuus.

    Liisa Syrjälä-Qvist

    professori emerita

    Säteen opiskelukaveri ja kollega

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Säde Mantere-Alhonen
    Helsingin yliopisto
    maitotaloustiede
    mikrobiologia
    naisasialiike
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle