• KOMMENTTI Internet mahdollistaa suoran vaikuttamisen

    Uutiset
    29.6.201516:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Kantaa ottaminen on tehty netissä helpoksi.

    Amnesty International ja Greenpeace keräävät nimiä erilaisiin vetoomuksiin, joista puuttuu vain allekirjoitus. Kansalaisaloitepalvelussa on aloitteita esimerkiksi vanhusten hoidosta ja hävikkiruuasta. MTK on herännyt nettivaikuttamisen trendiin hitaasti.

    Luonnonsuojelujärjestö Birdlife on julkaissut sivuillaan mahdollisuuden vastata Natura-lomakkeeseen pelkästään allekirjoittamalla järjestön vastaukset. Vetoomus on ensimmäinen sisältö järjestön etusivulla isoine kuvineen.

    MTK:n nettisivuilta ei löydy edes mainintaa lomakkeesta, vaikka kaivelee Ympäristö-, Ajankohtaista- ja Julkaisut-osastoja. On tärkeää, että myös metsänomistajat, maanviljelijät ja maaseutuyrittäjät ovat aktiivisia luonnonsuojeluasioissa. MTK kannustaa ottamaan esiin erilaisia epäkohtia ja luonnonsuojelun tehottomuutta.

    Jokaisen kannattaa kuitenkin vastata kyselyyn oman mielipiteensä mukaan.

    Erityisen hienoa olisi, jos löytyisi konkreettisia esimerkkejä Naturan vaikutuksesta, olivat ne sitten myönteisiä tai kielteisiä. Viesti on vaikuttava, kun se on henkilökohtainen ja aito.

    Terhi Pape-Mustonen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    internet vaikuttaminen
    järjestöt
    luonnonsuojelu
    Natura
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria