• Finavia pohtii Enontekiön lentoaseman sulkemista – ei edellytyksiä peruskorjaukselle

    Yksi vaihtoehto olisi löytää lentokentälle uusi omistaja ja operaattori.
    Finavian mukaan yksi vaihtoehto olisi löytää Enontekiön kentälle uusi omistaja.  LEHTIKUVA / HANDOUT / HANNU VALLAS
    Finavian mukaan yksi vaihtoehto olisi löytää Enontekiön kentälle uusi omistaja. LEHTIKUVA / HANDOUT / HANNU VALLAS 
    Uutiset
    5.5.202018:00
    STT

    Finavia harkitsee Enontekiön lentoaseman sulkemista. Finavian mukaan lentoaseman kiitotie- ja terminaali-infrastruktuuri on elinkaarensa lopussa ja niiden käyttäminen alkaa lentoturvallisuussyistä olla kriittistä. Tarvittavalle peruskorjausinvestoinnille ei kuitenkaan katsota olevan edellytyksiä.

    Säännöllinen reittiliikenne Enontekiölle päättyi kaksi vuotta sitten. Finavia arvioikin, että lentojen kysynnän ja tarjonnan loppuminen on asettanut kentän talouden ja toimintaedellytykset hyvin vaikeaan tilanteeseen.

    "Hyvien yhteyksien ja matkailun edistäminen ovat Finavian strategian keskiössä, joten Enontekiön lentoaseman tilanne on hyvin valitettava. Koronakriisi on entisestään heikentänyt meidän mahdollisuuksiamme investoida Enontekiön lentoasemaan, ja joudumme harkitsemaan lentokentän sulkemista. Mitään päätöksiä ei kuitenkaan vielä ole tehty", sanoo Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki tiedotteessa.

    "Teemme parhaamme, että Enontekiön yhteydet voitaisiin taata jatkossakin ja olemme jo käyneet keskusteluja Enontekiön kunnan ja sidosryhmien kanssa. Esillä on ollut muutama vaihtoehto, joilla Enontekiön saavutettavuuden voisi varmistaa,."

    Yksi vaihtoehto olisi löytää lentokentälle uusi omistaja ja operaattori. Finavia lupaa tukea mahdollista uutta omistajaa toimintojen haltuunotossa.

    Finavian mukaan Enontekiön lentoasemalla oli vuonna 2019 vajaat 28 000 matkustajaa, mikä on noin kaksi prosenttia Lapin kaikkien lentoasemien matkustajamäärästä. Lentoliikenne on keskittynyt valtaosin muutamalle talvikuukaudelle, ja suurimman osan vuodesta lentoasema on ollut suljettuna.

    Artikkelin aiheet
    Finavia
    enontekiön lentoasema
    lentokenttä
    Lappi
    liikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria