
Kristillisdemokraattien puoluehallitus esitti torstaina yksimielisesti Essayahia puolueen ehdokkaaksi.
Valinnan jälkeen Essayah sanoi maan tarvitsevan näkemyksiä ja visioita, jotka yhdistävät suomalaisia kansalaisten jakamisen sijaan. Hän kertoi haluvansa olla presidentti, jonka erilaisista taustoista tulevat suomalaiset voivat kokea omakseen.
”Koko maa on pidettävä mukana”, Essayh sanoi.
Essayah on neljännen kauden kansanedustaja Pohjois-Savosta. Hän toimii Petteri Orpon (kok.) hallituksessa maa- ja metsätalousministerinä.
Äänestystä edeltäneissä puheenvuoroissa Essayahia kuvailtiin muun muassa ihmisiä yhdistäväksi ja kansainvälisesti siltoja luovaksi ehdokkaaksi.
Kristillisdemokraattien Helsingin-piirin entinen puheenjohtaja Tuulikki Tepora oli ainoa, joka ei kannattanut ehdokkaan asettamista. Hänen mukaansa Essayahin pitäisi keskittyä hoitamaan maa- ja metsätalousministerin tehtävää täysipainoisesti.
”Meillä ei ole realistista mahdollisuutta voittaa”, Tepora sanoi.
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros pidetään tammikuussa 2024.