• Maaseudulla samanlaisia yrittäjiä kuin kaupungeissa

    Yksi yrittäjä kehittää, toinen säilyttää. Se, onko yrittäjä kaupungista vai maalta, ei juuri vaikuta asiaan.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    5.9.201613:45
    Heikki Vuorela

    Kaupunkien ja maaseudun yrittäjillä on kasvuhakuisuutta lähes yhtä usein, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kysely kertoo.

    ”Tulos murtaa ajattelua, että kasvuhakuisia yrityksiä olisi lähinnä kasvukeskuksissa”, sanoo johtava asiantuntija Jari Huovinen EK:sta.

    ”Määrällisesti niin on, mutta suhteessa halua yrityksen kehittämiseen on maaseudulla lähes yhtä usein.”

    Sen sijaan maan eri osat eroavat selvemmin: etelässä on useammin kasvuhakuisia kehittäjiä kuin muualla. Idässä ja pohjoisessa sekä maaseudulla painottuu puolestaan säilyttäminen.

    Huovinen toivoo yrittäjäprofiileista apuvälinettä politiikan päätösten kohdentamiseen.

    ”On tärkeää tunnistaa ei vain yritysten, vaan myös yrittäjien erilaiset tavoitteet ja tarpeet.”

    Säilyttäjälle tärkeää on tuleva sukupolvenvaihdos. Se on ajankohtainen jopa 16 000 yrityksessä, EK:n kysely kertoo.

    Sitoutujalle on tärkeää muun ohessa, että häntäkin kuullaan ennen päätöksiä – hänhän toivoo voivansa jatkaa ja työllistää juuri omalla paikkakunnalla.

    Suomi tarvitsee Huovisen mukaan lisää kasvuhakuisia kehittäjiä, mutta muutkin yrittäjät ovat tärkeitä.

    Sitoutujat ja säilyttäjät turvaavat, että kehittäjille on kasvualusta. Hallitsija havittelee valtaa ja varallisuutta, mutta edesauttaa toiminnallaan ja sijoituksillaan muitakin yrityksiä.

    EK:n kyselyyn vastasi huhtikuussa 914 yrittäjää ja yritysjohtajaa.

    Tulokset on painotettu edustamaan kaikkia työnantajayrityksiä. Maatilat eivät ole mukana, mutta niiden yhteydessä olevat erilliset yritykset ovat, jos niissä on ainakin yksi palkkatyöntekijä.

    Artikkelin aiheet
    yrittäjyys
    maaseutu
    kaupungit
    Elinkeinoelämän keskusliitto
    kasvuhakuisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria